maanantai 14. helmikuuta 2011

Nokian ja Microsoftin liitto

Nokian ja Microsoftin liiton järkevyyttä on epäilty monella taholla. Myös Nokian osakkeen arvo romahti ainakin  väliaikaisesti. Seuraavat viikot näyttävät palautuuko se ennalleen.

Tässä tilanteessa suomalaiset kokivat, että yksi meidän taloutemme lippulaiva myytiin jälleen kerran alennusmyynnillä. Vaikka eihän sitä myyty lainkaan; se vain ryhtyi yhteistyöhön. Ja muistetaan nyt sekin, että huomattava osa Nokian omistuksesta on ulkomailla jo ennestään.

Omalla tavallaan osuvasti suomalaisten ajattelua kuvaava on tämän päivän Helsingin Sanomissa ollut Tuomas Nurmen mielipidekirjoitus, jossa hän esitti että Nokian olisi pitänyt tässä tilanteessa jatkaa Symbianin ja Meegon pohjalta. Näin erityisesti koska suljettu Windows-ympäristö tuskin houkuttaa näiden käyttöjärjestelmien ympärille kehittynyttä innovaatioyritystoimintaa.

Minustakin on surullista, että Nokia ei pystynyt jatkamaan omillaan. Suru ei kuitenkaan ole syy kieltää tosiasioita. Nokia ja sen ympärille keskittynyt yritystoiminta on epäonnistunut uusien innovaatioiden tuottajana. Nokian puhelinten käyttö ei enää houkuta etenkään nuorisoa. On parempi tehdä ratkaisuja nyt, kun yritys on vielä maailman suurin alallaan ja tuottaa voittoa. Se antaa pelivaraa.

On yksinkertaisesti typerää sortua sellaiseen älylliseen epärehellisyyteen, että aiemmalla linjalla jatkaen Nokia olisi pystynyt valloittamaan takaisin asemansa maailman johtavana mobiililaitteiden valmistajana. Mikään tosiasia ei viittaa siihen, että se olisi ollut mahdollista. Myös yrityksen johdossa asiaa on pohdittu ja meitä ulkopuolisia paremman Nokian tilanteen tuntemuksen pohjalta tehty johtopäätökset. Aika sitten näyttää onnistuuko Nokian ja Microsoftin liitto.

Ja muistetaan sekin, että Meego kyllä jää; avoimen alustan järjestelmänä se tarjoaa edelleenkin mahdollisuuksia myös Nokian ympärillä toimineille innovaatioyrityksille. Ne ovat nyt vain selkä seinää vasten: tällä kertaa oivalluksia on synnyttävä nopeasti ja niiden on oltava niin hyviä, että käyttäjät ostavat Meego-puhelimia ennen kuin Windows-Nokioita. Näin voidaan osoittaa Tuomas Nurmen olevan kirjoituksessaan oikeassa. Jos taas ei, se alleviivaa Nokian tekemän Microsoft-ratkaisun oikeaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nokia ja kustannukset
Voisikohan olla...
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus jossa osataan katsoa päätöstä kylmän viileästi faktoihin perustuen. Valtaosalla suomalaisista mukaan lukien toimittajat on liikaa kansallistunnetta päällä tällä hetkellä. Itse uskon että päätos oli Nokian ja sen puhelinten menestyksen kannalta oikea.

    VastaaPoista
  2. Nähtäväksi jää. Elopin kärkäs esiintyminen perjantaina olisi ymmärrettävissä paljon paremmin, jos firmalla olisi ollut esitellä Windows Phone puhelin välittämästi. Nyt lyötiin muut yhteistyökuviot poikki vähän joka suuntaan, ja toivotaan parasta. Mutta onnea matkaan, voihan sieltä jotain mielenkiintoista putkahtaakin vuonna 2012 - vai koska tämän yhteistyön hedelmät pitikään olla nähtävillä :)

    VastaaPoista
  3. Eniten minua häiritsee tässä kuviossa se epä-älyllinen markkinaretoriikka, jolla Elop puolustaa strategista linjaustaan tekniikkaa tuntemattomille, ja miten välinpitämätön hän teknisten rajoitteiden suhteen. Palopuheiden tavoite näyttäisi olevan uskonnollinen hurmos, joka tekee mahdottomasta mahdollista.

    VastaaPoista
  4. Jos olisin Elop, jatkaisin MeeGon kehittelyä tarpeeksi syvällä kulissien takana. Ennemmin tai myöhemmin Nokialla on oltava oma alusta, varsinkin jos Microsoft-rakkauteen tulee ryppyjä.

    VastaaPoista
  5. Oletan itsekin, että Meego-kortti jätettiin tarkoituksella avoimeksi. Kyllä Nokia ja Elop tietävät että avoimella lähdekoodilla on omat etunsa. Samalla Nokia säilyttäisi riippumattomuutensa Microsoftista, jota Meegon eloonjättäminen ei varmaankaan innosta.

    VastaaPoista
  6. "...valloittamaan takaisin asemansa maailman johtavana mobiililaitteiden valmistajana..."

    Hiukan epä-älyllistä...
    Sellaisia asemia, missä Nokia aikansa ja alansa edelläkävijänä oli, ei tule enää takaisin - kenellekään. Maailmalla on paljon tämän alan valloittajia, Kiinasta ja ehkä muualtakin tulee lisää.
    Markkinoita siinä sitten jaellaan, milloin minkäkin lätyn kanssa mitenkin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!