torstai 6. syyskuuta 2012

Kellon synkkä kaiku

Kirjoitin kesällä 2011 Nokian puhelinten sen aikaisesta huonosta laadusta otsikolla "Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas". Sanomani oli, että kelvottomat puhelimet toimivat jatkossa esteenä myös uusien mallien markkinoinnissa.

Kesällä 2011 kirjoittamani ennustus Nokian tulevista vaikeuksista on tähän asti pitänyt ikävän hyvin paikkansa. Lumia 800 ja Lumia 900 -puhelimet ovat ilmeisen hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta jääneet myyntitavoitteista. Ja nyt tällä viikolla esitellyn uuden puhelimen sinänsä vaikuttavat ominaisuudet eivät riittäneet nostamaan yhtiön pörssikurssia, vaan aiheuttivat lähes romahduksen.

On tietenkin jotenkin mukavaa huomata näin jälkikäteen, että olinpa jälleen kerran oikessa, kun nyt jo oikea analyytikkokin toteaa reilun vuoden takaisen perussyyn Nokian vaikeuksiin päästä takaisin myyntitilastojen kärkeen - siis "huono brändi" -ongelman. Ikävän siitä tekee kuitenkin se, että ennusteeni osuvuudesta on seurannut myös Suomelle mittavia taloudellisia ongelmia. Olisin siis paljon mieluummin ollut väärässä.

Toivotaan kuitenkin, että Nokian tuotteet saavuttavat ajan myötä sellaisen markkina-aseman kuin niille laadun perusteella kuuluukin. Ja että tuo laatu on mieluummin parempi kuin huonompi kuin kilpailijoilla.

Ja samalla ei voi kuin toivoa, ettei Nokia, eikä mikään muukaan suomalainen yritys enää sorru luulemaan, että halvalla voisi saada hyvää ainakaan T & K -rintamalla. Tämähän lienee se ensimmäinen perussyy Nokian putoamiselle kännykkäkeisarin paikalta. Toinen yhtä merkittävä syy lienee sisäpiiristä kantautuneiden tietojen mukaan ollut talon kelvoton johtaminen, jonka seurauksena energiaa on kulunut talon sisäisten tiimien väliseen kissanhännänvetoon ja jopa toistensa kampittamiseen. Tämä asenne tuhosi merkittävän osan yrityksen tuotekehityksen mahdollisuuksista jo 1990-luvulla.

Kolmas, mutta edellä mainitsemiini talon sisäisiin ongelmiin verrattuna vähemmän merkittävä, syy on luonnollisesti kilpailijoiden edistyminen omien tuotteidensa ja etenkin niiden markkinoinnin kanssa. Kilpailijoiden toimet ovat näkemykseni mukaan vähämerkityksellisiä siksi, että mikäli takavuosien jätti-Nokiaa olisi johdettu asiallisesti, ei kilpailijoiden nousulle olisi yksinkertaisesti ollut resursseja aikä siis myöskään mahdollisuuksia.

Onneksi Meego-N9 ja ensimmäiset Lumiat näyttäisivät osoittavan, että niitä edeltäviin Nokian älypuhelimiin verrattuna laatu on palautunut kilpailun kestäväksi. Toivotaan siis, että myös nyt lanseeratut sekä tulevat mallit ovat yhtä laadukkaita. Ja että Nokia + Microsoft lopultakin onnistuisivat mielikuva- ja muussakin markkinoinnissaan. Ja Elop talon johtamisessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nokian Windows-tuotteet esiteltiin
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas
Nokian ja Microsoftin liitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!