keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Yhdysvaltain avaruushallinto: kesäkuu kolmanneksi lämpimin

Kuten kaikki varmaan muistavat, oli kesäkuun loppu Suomessa poikkeuksellisen kylmä. Niinpä on ollut jännittävää odotella minkälaisia estimaatteja koko maailman kesäkuun lämpötiloista julkaistaan.

Nyt on saatu julkisuuteen ensimmäinen estimaatti, kun Yhdysvaltain avaruushallinnon alainen Goddard Institute of Space Studies on ilmoittanut, että kesäkuun lämpötila oli 0,62 astetta vertailujaksoa korkeampi.

Tämä tulos on lämpimin sitten vuoden 2005, jolloin maapallon keskilämpö oli GISS:in mukaan 0,02 astetta lämpimämpi. Vielä lämpimämpää oli vuonna 1998, jolloin keskilämpö ylitti vertailujakson peräti 0,75 asteella.

Vaikka ennätystä ei syntynytkään, jatkoi kesäkuu lämmintä kevättä sillä GISS:in mukaan tämän vuoden maalis-toukokuu oli kokonaisuutena mittaushistorian lämpimin. Lisäksi kevätkuukausista toukokuu oli lämpimämpi kuin minkään aiemman toukokauden lämpötilaestimaatti.

Niinpä seuraava ilmastojännityksen kohde siirtyykin Brittiläisen MetOfficen lämpötilaestimaattiin: osoittaako sekin kesäkuun olleen lämmin? Sekä tietenkin koko vuoden 2014 lämpötilaestimaattiin, eli mahtaisikohan kauan pysähdyksissä ollut ilmaston lämpeneminen lopultakin jatkua?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Osoittavatko kesäkuun kylmät ilmastonmuutoksen loppuneeksi?
Uusien laskelmien mukaan maapallon ilmasto lämpenee sittenkin
HadCRUT3, hiilidioksidi ja lämpötila

2 kommenttia:

  1. Las Vegasissa pidettiin 7.-9.7.2014 järjestyksessään yhdeksäs kansainvälinen ilmastonmuutoskonferenssi (ICCC9)

    Mikko kirjoitti ilmastorealismia blogiin aika hyvän tiivistyksen tuosta konfrenssista josta ei ole ollut suomalaisessa mediassa pienintäkään mainintaa.

    http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/07/kymmenen-asiaa-joista-et-ole-saanut.html

    VastaaPoista
  2. Ilmastorealismi-blogin löysin itsekin vasta äskettäin. Siellä on paljon mielenkiintoista luettavaa, viimeksi samasta aiheesta kuin tämä kirjoitus.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!