perjantai 19. joulukuuta 2014

Hauska terrorismi-uutinen

Tänään saimme lukea hauskan uutisen. Sen mukaan Suomen ensimmäisen terrori-oikeudenkäynnin tuomiot on jaettu.

Tuomion mukaan kaikki tuomitut terroristit olivat rahoittaneet pahamaineisen Al-Shabaab -järjestön toimintaa. Sitä uutinen ei kerro, oliko rahojen avulla tapettu 13 ihmistä etnisen kotimaan ravintolassa tai kenties ainakin 49 ihmistä sen naapurimaan kauppakeskuksessa. 

Lisäksi yksi terroristeista oli suunnitellut kaappaavansa sukulaisteinejään koulutettavaksi vastaaviin tekoihin ja värvännyt sukulaismiehensä saman raukkamaisen järjestön terroristiksi. Tämä olikin osoittanut kyvykkyyttä ja noussut peräti upseeriksi. 

Hauskana uutista voi pitää siksi, ettei kukaan näistä harhautuneista sankareista joutunut rasististen telkien taakse, vaan kaikki selvisivät ehdonalaisella. Värvärille sitä kertyi kuusitoista ja muille viisi kuukautta. Toivottavasti tällainen luottamukseen perustuva lähestymistapa on oikea linja taistelussa afrikkalaista islamistiterrorismia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suloinen salakuljetus Syyriasta Suomeen
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Terrorismirikos-epäily Suomessa

5 kommenttia:

  1. Joku jo näytti kauhistelevan, että islamofobia on levinnyt Suomen oikeuslaitokseen. Nähtävästi Irakin naiset potevat saman taudin vakavampaa muotoa, kun antavat tappaa itsensä mieluummin kuin suostuvat isis -vaimoiksi.

    VastaaPoista
  2. Nämä annetut "tuomiot" ovat tosiaan varsinainen huumoripläjäys. Lukikohan dumari tuomiot hihitellen?

    VastaaPoista
  3. Miettikää, että jos ko. henkilöt olisivat sattuneet huijaamaan verottajaa, niin he varmaankin istuisivat telkien takana tälläkin hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Onneksi kyseessä oli tuollainen mitätön teko. Ehdotontahan olisi voinut tulla vaikka rasistisen facebook ryhmän perustamisesta tai solvaavasta kirjoittelusta netissä. Nyt vaan rahoitettiin järjestöä, joka tappaa ihmisiä, ja suunniteltiin lasten sieppauksia. Pikku juttuja noihin tosi rikoksiin verrattuna.

    VastaaPoista
  5. Vankeustuomio voi olla joko ehdollinen tai ehdoton mutta EI ehdonalainen.

    Tuomiota riittävän pitkän aikaa lusinut voi päästä EHDONALAISEEN vapauteen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!