keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Persialaista pallopeliä

Jalkapallo mainitaan usein erinomaisena keinona kotouttaa humanitaarisia maahanmuuttajia. Tähän on helppo uskoa etenkin silloin kun maahanmuuttaja pelaa pääosin kantasuomalaisista koostuvassa jalkapallojoukkueessa. Näin siksi, että sekajoukkueessa syntyy luonnollisia ystävyyssuhteita ja sitä kautta sosiaalisia verkostoja pelaajien välille.

Sen sijaan jalkapallosta ei ole paljon hyötyä kotouttamisen kannalta, jos koko joukkue koostuu jalkapalloilijoista. Näin on asian laita "turkulaisen" FC Persian suhteen.

Tähän asti FC Persia on pelannut ykkössarjassa, mutta 11. tammikuuta pelatun ottelun tapahtumien seurauksena se on suljettu siitä ulos. Syynä on joukkueen käytös tuomareita kohtaan ottelun aikana sekä lopulta pelin keskeyttäminen. Seuran mukaan heitä vastaan on oltu tämän ja viime vuoden aikana puolueellisia.

Tapaus on harmillinen. En epäile hetkeäkään tuomareiden systemaattista puolueellisuutta, vaan tapahtuneen taustalla on lähes varmasti iranilaisten kuuman veren aiheuttama tunne inhimillisen tuomarivirheen jälkeen.

Tiedän tuon tunteen itsekin, koska nuoruudessani myös minä olen harrastanut joukkueurheilua ja kokenut saman tunteen monet kerrat. Persialaisista poiketen ymmärsin kuitenkin viimeistään jälkikäteen, ettei kyse ollut tuomarin puolueellisuudesta vaan virheestä.

Joka tapauksessa nyt tapahtunut antaa aihetta peiliin katsomiselle. Ensimmäiseksi siihen pitäisi tietenkin katsoa iranilaisten. Ja toiseksi siihen pitäisi katsoa niiden, jotka suunnittelevat käyttävänsä jalkapalloa maahanmuuttajien kotouttamiseen jatkossakin.

Molempien tulisi vakavasti miettiä miten nyt nähdyn tapaiset tapahtumat vältettäisiin. Onhan selvä, ettei "turkulaisjoukkueen" käytös edistänyt sen enempää pelaajien kotoutumista kuin suomalaisten positiivista suhtautumista maahanmuuttajiinkaan. Pahimmillaan se saattoi myrkyttää myös maahanmuuttajien suhtautumista heidät ystävällisesti vastaanottaneisiin suomalaisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Amatöörien puuhastelua
Muslimimaahanmuutto aiheuttaa dominoefektin Ranskassa ja Ruotsissa
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista

4 kommenttia:

  1. Eikö jääkiekko olis parempi Suomessa kotouttamispeliksi , olis suojavarusteet päällä valimiina, niin ei haitas vaikka vähän hikeentysivätki ja rupeisvat rymyyn? :)

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä näkökulma, mutta minulla on sellainen käsitys, että mikäli lapsena ei ole koskaan joutunut kulkemaan jäisellä eli liukkaalla alustalla, ei myöskään opi sen enempää hiihtämään kuin luistelemaankaan kunnolla. vaarana on siten, että tällainen henkilö voisi nähdä luistimet rasistisia. Käsitykseni voi tosin olla väärä.

      Poista
  2. Tottakai tuomaritoiminta oli väärin ja herrakansan toimnta oikeutettua sillä on natsismia että vääräuskoinen antaa minkäänlaisia määräyksiä tai ohjeita herrakansalle.Haditheista ja koraanista löytyy perustelut asialle.Asialla ei toki luonnollisestikaan ole mitään tekemistä islamin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ei tämä episodi ollut varsinaisesti uutinen. Onhan noita "hikeentymisiä" mamuseurojen taholta tapahtunut Turussa aiemminkin.

    vtt

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!