torstai 10. joulukuuta 2015

Happo palaa - ja Messias myös

Iivo Niskanen voitti Sotshissa olympiakultaa yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Seuraavana syksynä hän voitti heti maailmancupin avauksessa maailmancupin osakilpailun.

Siitä syntyi hänen kohdalleen käsite "Messias". Siis suomalaisen hiihdon messias. Hän, joka nostaa suomalaiset miehet jälleen siihen menestykseen ja kunniaan, joka meille olosuhteiden ja mahtavien perinteiden takia kuuluukin.

Odotukset olivat kauden alkaessa siis korkealla. Mutta vastoin kaikkia odotuksia suomalainen miesten hiihto onkin ottanut pitkän askelen taaksepäin ja rämpinyt toden teolla. Esimerkiksi viime viikonloppuna miesten yhdistelmähiihdossa paras miehemme oli Sami Jauhojärvi sijalla 38 ja muut suomalaiset sijoilla 59 ja 69.

Suomalaisen mieshiihdon Lillehammerin mahalaskun täydensi viesti. Siinä Suomi sijoittui 14:ksi muun muassa neljän norjalaisjoukkueen ja kahden venäläisjoukkueen jälkeen. Edellä olivat myös esimerkiksi Kanada ja USA.

Toki miehemme pärjäsivät Rukalla omassa maailmancupin osalkilpailussamme vähän paremmin, mutta kokonaisuus on silti yhtä heikko kuin heti Lahden käryjen jälkeen, jolloin suomalaisesta hiihdosta katosivat lähes kaikki sen aikaiset huiput. Messiasta siis tarvitaan.

Tämän päivän uutinen raottaa onneksi ovea valoisammalle tulevaisuudelle. Kaksinkertainen MM-hiihtojen mitalisti Matti "Happo" Heikkinen nimittäin palaa maailmancup-sirkukseen loukkaantumisensa jälkeen ensi viikolla Davosissa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika olettaa yönmustan tilanteen muuttumista auringonpaisteeksi. Heikkisen toipuminen vaatii aikansa, mutta siitä huolimatta häneltä voi jo nyt odottaa Davosista parempaa suoritusta kuin muilta suomalaisilta - onhan hän ainoa huippuhiihtäjistämme, joka kykenee vapaalla hiihtotavalla kansainväliseen vauhtiin.

Davosiin lienee matkalla myös Messias-Niskanen. Vaikka hänen vahvuutensa ovatkin enemmän perinteisen hiihdossa kuin vapaalla, näytti Rukan kilpailu myös Iivon luistelutekniikan kehittyneen mikäli mies vain pysyy ladulla.

Kaikkiaan Davosista lienee odotettavissa siis kaksi suomalaissijoitusta maailmacupin pisteille. Norjalaiset tullevat 30 kilometrin matkalla olemaan kuitenkin minuuttikaupalla suomalaisten edellä - tosin myös kaikkien muiden.

Voisi ajatella, ettei tätä etumatkaa onnistuta mitenkään kuromaan umpeen yhden talven aikana. Ehkä meidän on siis oltava tyytyväisiä siitä, että kyseessä on hiihdon välivuosi, jonka panoksena ovat "vain" maailmancupin voitto ja yksittäiset kilpailut sekä tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana Tour de Skin kokonaiskilpailu.

Mutta toisaalta urheilu ei olisi urheilua, eikä kukaan seuraisi sitä, mikäli voimasuhteissa ei tapahtuisi muutoksia ja jopa yllätyksiä. Ehkäpä suomalaiset vain ovat olleet alkukauden harjoittelusta jäykkinä ja suksihuolto retuperällä. Ja norjalaiset vastaavasti kovan keskinäisen kilpailunsa takia hakeneet iskukyvyn jo alkukaudesta, jotta he ylipäänsä voisivat varmistaa paikkansa maailmancup-sirkuksessa.

Varmaa tässä vaiheessa on ainoastaan se, että Tour de Ski antaa vastauksia loppukauden voimasuhteista. Se on kauden päätapahtuma, ja siihen lienevät kaikki kynnelle kykenevät tähdänneet myös kuntonsa. Samalla näemme sen, mikä on suomalaisten miesten valmius kohdata Lahden MM-hiihdot seuraavana talvena 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!