tiistai 19. huhtikuuta 2016

EU voisi tukea Irakin ja Somalian taloutta

Unkarin on tehnyt muille EU-maille ehdotuksen siitä, miten pakolaispolitiikkaa pitäisi muuttaa. Uutisen välitti ainakin Helsingin Sanomat, jonka jutusta lainaan seuraavan tekstinpätkän.

"HS näki luonnoksen Unkarin kymmenen kohdan suunnitelmasta EU:n uudeksi pakolaispolitiikaksi. Paperissa esitetään turvapaikkahakemusten käsittelyä Euroopan unionin ulkopuolelle pystytettävissä suljetuissa järjestelykeskuksissa, joita EU rahoittaisi. Käytännössä tämä tarkoittaisi suljettuja leirejä.

Lisäksi Unkari palauttaisi laittomasti tulleet turvapaikanhakijat ja erottaisi Schengenistä ne jäsenmaat, jotka eivät pysty valvomaan ulkorajojaan tai ota vastaan apu rajojen turvaamiseksi. Suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Eurooppaan laitonta merireittiä Kreikan ja Italian kautta.

Unkari vaatii EU:lta yhteistä linjausta siitä, mitkä maat ovat turvallisia kolmansia maita, joihin pakolaiset voidaan palauttaa."

Ehdotus ei oikeastaan vaadi kommentteja, sillä se on sellaisenaan hyvä. Ainakin jos ajattelemme Euroopan Unionin tulevaisuutta, kulttuuria, turvallisuutta, yhtenäisyyttä tai taloutta.

Se on myös erinomainen, jos ajattelemme kansainvälistä suojelua tarvitsevien oikeuksia ja turvallisuutta, sillä jokainen tapaus, joka ei ole ilmiselvästi perusteeton, tutkittaisiin yksilöllisesti eikä ihmisillä olisi kannustetta ryhtyä vaaralliseen Välimeren ylitykseen.

Mutta on ehdotus joidenkin kannalta myös huono. Se ei nimittäin edesauta millään tavalla turvapaikkashoppailua, paremman elintason etsimistä eikä maahanmuuttobisnestä salakuljettajineen, kulttuurintulkkeineen ja muine edunsaajineen.

Seuraavaksi odotan, että Suomen hallitus tutustuu tarkemmin Unkarin ehdotukseen ja ilmaisee avoimesti tukevansa sen ottamista pohjaksi EU:n tulevalle turvapaikkapolitiikalle. Samalla maamme päättäjät voisivat alkaa pohtia vastaanottokeskusten sijoituspaikkoja niin Lähi-idän alueelta kuin sen ulkopuoleltakin.

Ehkäpä sellaisia voisi sijoittaa Irakin tai Somalian rauhallisiksi tunnetuille alueille, jolloin voisimme leirien vuokrista ja niiden tarvitsemista palveluista maksamalla tukea näiden maiden taloutta ja vakautta. Näin voisimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantaminen johti kiristykseen
Tuhoaako ketjureaktio ihmissalakuljettajien bisneksen?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

5 kommenttia:

  1. Järkeviä ideoita. Tämän vuoksi mitään näistä ei tulla toteuttamaan.

    VastaaPoista
  2. Unkarin Shengen 2.0 idea on pääosin järkevä.

    Miksi Suomen pitäisi tukea Irakin tai Somalian taloutta?

    Suomella on pirusti velkaa muille maille, jos laskemme yhteen sekä julkisen velan + yksityiset velat. Olemme muille maille bruttovelkaa noin 442 miljardia euroa. Miksi seuraaville sukupolville pitäisi sälyttää lisää velkaa? Julkinen velka (sekä kunnat että valtio) on kasvanut todella hälyttävää vauhtia.

    Suomi on länsimaalaisittain pääomaköyhä maa ja silti täällä pölhökustaat leikkivät että Suomi olisi rikas. Meillä on nettovaurautta vain noin 20000 €/naama. Saksalaisilla on 49500 €, ruotsalaisilla 55000 €, sveitsiläisillä yli 100000 €. Yhdysvalloilla on suurin nettovarallisuus yli 132000 €/naama eli yli 6,5 kertaa Suomen suuruus. Yritysten perustaminen vaatii usein merkittäviä pääomia, poislukien IT ja peliteollisuus. Yksi merkittävä syy Suomen heikkoon taloudelliseen tilaan em. maihin verrattuna on pääomien vähyys.

    Suomella ei ole merkittäviä luonnonvaroja, uudistuvien vesivarojenkin suhteen olemme sijaluvulla 64. Irakilla sen sijaan on öljyä niin paljon per naama, että sen perusteella maan pitäisi olla upporikas.

    Tunnen useita kehitysmaista Suomeen tulleita ja olen jutellut heidän kanssaan. Yksikään ei ole sitä mieltä että nykymuotoisessa kehitysavussa olisi mitään järkeä. Nykyjärjestelmää puolustavat lähinnä ne tahot (kuten KEPA), joiden oma hyvinvointi riippuu sitä. Eräs afrikkalainen opiskelijani sanoi hyvin: ”don’t give us fish, teach us how to fish”. Eli he kaipaisivat eniten laadukasta koulutusta, eivätkä suoranaisesti ruoka-apua, vaatteita, rahaa jne. josta iso osa valuu paikallisen korruption eduksi. Afrikan mantereen suurimpia ongelma ovat korruptio, köyhyys ja ihmisten keskimäärin todella alhainen koulutustaso. Heikko koulutustaso taas aiheuttaa entisestää lisää köyhyyttä.

    Suomen tulisi lopettaa tämä rikkaana leikkiminen ja koko muun maailman hyysääminen velkarahalla. Meillä on todella vakavia ongelmia omasta takaa. Piilotyöttömät ja TE-toimiston työllistämistoimenpiteissä olevat mukaan lukien tässä maassa on yli 600000 työtöntä. Akateemisia työttömiä yli 50000 kpl. Työllisiä, mukaan lukien osa-aikaiset, on vain noin 2,2 miljoonaa joiden pitää siis elättää 3,3 miljoona muutakin + vielä ulkomaiden asukkeja (Suomen väkiluku n. 5,5 miljoonaa). Huoltosuhteen on laskettu heikkenevän entisestään ja pitkään tilastoja seuranneena maahanmuutto vain heikentää huoltosuhdettamme. Saksasta ja Nepalista tullee työllistyvät paremmin kuin kantasuomalaiset, mutta heidän kokonaismääränsä on niin pieni. Sen sijaan yli puolet irakilaisista ja somaleista EI työllisty edes 20 vuoden maassaolon jälkeen ja valtavan suuri osa heistäkin työllistyy hyysäämään oman kansanosaansa esim. tulkiksi, monikulttuuriprojektityöntekijäksi, -avustajaksi jne. Eli kyseessä on jonkin sortin julkisin varoin ylläpidetty ikiliikkuja. Yksityiselle sektorille heistä työllistyy hälyttävän vähän. Tässä maassa on tietojeni mukaan alle 50 kpl somalien perustamaa yritystä. Enpä muista nähneeni somaliravintolaa. Sen sijaan joka paikasta löytyy kiinalaisia ravintoloita, vaikka kiinalaisia on Suomessa paljon vähemmän.

    Fiksuinta olisi jos hoitaisimme tämän ”pakolaisasian” lähellä heidän omaa maatansa, sillä täällä se maksaa maltaita ja yhteinen kakku täällä vain kapenee ja velkavuori kasvaa kunnes olemme Kreikan kaltaisessa tilassa. Lähes kaikesta muusta leikataan ja leikkaukset ovat vasta alussa. Velan määrän kulmakerroin on niin pelottava, että kaikki apu muille maille pitäisi lopettaa välittömästi. Ihmiset auttakoon vapaaehtoisesti mitä haluavat.

    Lähteet:

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_financial_assets_per_capita
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_total_renewable_water_resources
    http://www.tradingeconomics.com/finland/external-debt
    http://www.suomenpankki.fi/en/tilastot/maksutase/pages/tilastot_maksutase_ja_suorat_sijoitukset_maksutase_um_bruttovelka_en.aspx

    En jaksanut copy pasteta ihan kaikkia lähteitä, on kiire tehdä muitakin hommia…



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Petri puhuu asiaa, komppaan. Ulkopuolelta tulevia "ilmaisia" resursseja ei kukaan saa vaatia.

      - Olen myös sitä mieltä että lähtökohtaisesti kunkin maan, valtion tai vastaavan on pystyttävä ruokkimaan oma väestönsä oman maansa tuotteilla. Pitkässä juoksussa tämä on ainoa kestävä ja samalla selkeä tapa kantaa vastuuta. Viittaan samalla myös Professorin edelliseen postaukseen.

      - Käytäntö on sitten asia erikseen. hh

      Poista
  3. EU ja USA yhdessä ovat tukeneet Palestiinan itsehallintoalueen taloutta vuodesta 1993 lähtien 25-kertaisesti summalla, millä Eurooppaa tuettiin toisen maailmansodan jälkeen. Viime vuonna kansainväliset lahjoittajat lupasivat 3,4 mrd dollaria Gazan jälleenrakennukseen, rahoista on kolmasosa jo luovutettu, sairaalat ja koulut edelleen raunioina, 800 000 asukasta täytyy avustaa jokapäiväisen leivän saamisessa, 100 000 on kodittomana. Ja Panamapaperit paljastavat palestiinalaisjohtajia, jotka harrastavat veronkiertoa. Kuuluisin nimi toistaiseksi Mahmud Abbasin poika Tareq. Hebronin pormestari Khaled Osselli. Edesmenneen Arafatin neuvonantaja Mohammad Rashid. (Abbas’ søn og andre fra Det Palæstinensiske Selvstyre optræder i Panama-papirerne om skatteunddragelse)
    Palestiina on hyvä esimerkki, että mikään ei riitä, ja aina voi lypsää lisää, korruptio ja luksuselämä houkuttaa johtajia enemmän kuin kansakunnan rakentaminen.

    VastaaPoista
  4. Tarkoitin tuella kaikkea sitä hyvää, jonka Euroopan sijasta Irakiin tai Somaliaan perustettava VOK tuo tullessaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!