perjantai 30. joulukuuta 2016

Gallupdemokratiaa

Käytössä on kaksi tuoretta kuntavaalien puoluekannatusta mittaava arviota: Alman ja Ylen tilaamat mielipidetiedustelut. Katsotaanpa siis mitä ne sanovat Suomen poliittisesta tilanteesta.

Otsikkotasolla Alma kertoo SDP:n marssivan kohti kuntavaalien voittoa. Yle taas otsikoi Kokoomuksen saaneen rattaisiinsa soraa ja SDP:n ja Keskustan olevan karkumatkalla.

SDP:n kannatus on Alman mukaan 20,1 prosenttia kun Yle mittasi samalle puolueelle 21,2 prosentin kannatuksen. Keskusta ja Kokoomus saavat vastaavasti luvut 19,5 prosenttia ja 20,3 prosenttia sekä 17,1 ja 17,4 prosenttia.

Isoimpien puolueiden järjestys on siis sama, mutta Yle näyttäisi tarjoavan kaikille kolmelle korkeampaa kannatusta kuin Alma. Yhteenlaskettuna kolmen suuren kannatus oli Ylen mukaan 2,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin Almalla, mitä voi pitää kohtuullisen suurena erona ottaen huomioon, että nyt puhutaan reilusti yli 50 prosentista vastauksia.

Varsinainen yllätys kohdistui kuitenkin seuraaviin - nykykannatukseltaan keskisuuriin - puolueisiin. Alman mukaan Perussuomalaisilla olisi 11,6 prosentin kannatus kun taas Yle mittautti heille vain 9,4 prosentin kannatuksen. Vastaavasti Vihreille Alma mittautti kannatukseksi 11,2 prosenttia kun Yle päätyi hulppeaan 13,3 prosenttiin.

Eroa molemmissa tapauksissa on yli kaksi prosenttiyksikköä. Ja kuinka sattuikaan: erot näyttäisivät tukevan vahvasti yhtiöiden toimittajien kirjoittelun poliittisia painotuksia, sillä eihän liene mikään salaisuus, että Ylessä juuri Vihreät on ollut toimituskunnan suosiossa ja Perussuomalaiset sen hampaissa. Alman uutisointi on ollut tässä suhteessa jonkin verran neutraalimpaa.

Pienpuolueiden osalta gallupit ovat lähtökohtaisesti äärimmäisen epäluotettavia. Vasemmistoliitolle, RKP:lle ja Kristillisdemokraateille mittaukset antavat kuitenkin tulokseksi Alma ensin mainittuna 8,8 ja 7,6, 4,5 ja 4,9 sekä 3,7 ja 3,6 prosenttiyksikköä. On suorastaan hämmästyttävää kuinka tarkasti kahden mielipidetiedustelun kannatusarviot osuvat näiden osalta yksiin.

En väitä, että Almassa tai Ylessä olisi sorkittu kannatusmittausten alkuperäisdataa. Toisaalta on tiedossa, ettei kansalaisille juurikaan uutisoida alkuperäisiä numeroita, vaan erilaisin kertoimin tuotettuja kannatusennusteita. Juuri tällä hetkellä on todennäköistä, että Ylen rahoittamassa kyselyssä korjauskertoimet suosivat Alman käyttämiä enemmän Virheitä ja painavat alas Perussuomalaisia.

Näissäkin gallupissa oleellisin seikka on kuitenkin se, että kyselyyn vastaajista valtavan suuri osa jätti kertomatta näkemyksensä. Alman kyselyssä vastaamatta jätti 29,4 prosenttia ihmisistä ja Ylen tutkimuksessa peräti 42,4 prosenttia.

Ero on tässä asiassa suorastaan hulppea ja alleviivaa tehtyjen kyselyiden epävarmuutta. Tarkan tiedon saamiseksi on siis odotettava ensi huhtikuun 9. päivää, jolloin käytettävissä on varsinainen äänestystulos. Sen jälkeen on syytä jättää pulinat pois, jättää valituille kuntapäättäjille työrauha sekä siirtää katse kohti seuraavia vaaleja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n otsikointi vaikuttaa jälleen tarkoitushakuiselta
Synnyttikö USA:n alhainen äänestysaktiivisuus törky-Trumpin?
Professorin vaaliennuste 2015

4 kommenttia:

  1. Ai - jotain galluppeja.Onpas jännää.Mitenkäs se Hillaryn tuleva presidenttikausi on lähtenyt käyntiin?Ei ole tullut oikein seurattua.Tuon porukan galluppien mukaanhan noin 140% ihmiskunnasta äänesti Hillarya ja Jeesuskin valmistautui laskeutumaan taivaasta Mohammedin kanssa onnittelemaan tuota pyhää jumalaista naista voitosta.Eikö??Outoa.Galluppien ja laadukkaan luotettavan mediamme mukaan niin kuitenkin olisi pitänyt käydä.Varmaan rasismi taas.

    VastaaPoista
  2. Niin no, eihän se mikään uusi asia ole, että galluppien ensisijainen tarkoituskin on äänestäjien ohjailu eikä suinkaan kannatusten seuranta. Gallupkiellosta juuri vaalien alla kyllä väännettiin kättä joku vuosi sitten, mutta eihän se tietysti ohjailusta hyötyville suurille puolueille sopinut, ei tietenkään. Sananvapaushan siinä oli pahasti uhattuna!

    VastaaPoista
  3. Vasenmmistoliberaalille medialle ei näytä tulevan mieleenkään, että he itse kirjoittelullaan manipuloivat galluppeja. Demonisoimalla oikeistopopulistiset liikkeet, he tekevät näiden puoluiden kannattamisesta julkisesti "kiellettyä", ja tämä taas piiloutuu gallupeissa.
    Jenkeissähän kansa suoraan sanoen valehteli päin näköä kyselijöille. Suomessa taas ei haluta valehdella, vaan jätetään puoluekanta ilmoittamatta.

    Olisikin ihan suotavaa tietää, miten näitä puoluekantaa ilmoittamattomia käsitellään gallupeissa. Mikäli sitä käsittellään vastaajien suhteessa ns. piilopersut jäävät havaitsematta.

    Tuphon muuten viittaisi sekin, että tuossa alman gallupissa vastaajien määrä on ollut yllättävänkin suuri, jolloin Persuille tullee se suurempi kannatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pyritään huomioimaan mainitsemillani korjauskertoimilla.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!