torstai 15. kesäkuuta 2017

Rehellisyys maan perii - vai periikö?

Aamun lehti julkaisi jutun, jossa Perussuomalaisten ja Uuden Vaihtoehdon kansanedustajat oli sijoitettu arvoihin liittyvien vaalikonevastusten mukaan samaan kuvioon. Jutun mukaan halla-aholaiset ovat keskimäärin hiukan oikeistolaisempia ja selvästi konservatiivisempia kuin soinilaiset. Raja kummankaan arvon suhteen ei kuitenkaan ollut tiukka.

Lehden toisen jutun mukaan uuvalaiset "eivät enää korosta yhteneväistä maahanmuuttolinjaa Halla-ahon kanssa. Nyt he puhuvat suvaitsevaisuudesta... Samainen Elo muuten sanoi tiistaina, että heillä on nollatoleranssi rasismiin ja viittasi tällä ilmeisesti Jussi Halla-ahoon."

Vaalikoneet ovat mainio renki silloin kun pitää valita ehdokasta vaaleihin. Valitettavasti niissä on kuitenkin myös mahdollisuus harhauttamiseen, jonka avulla ehdokas voi toivoa saavansa enemmän ääniä kuin ilmaisemalla todellisen näkemyksensä. Edellä mainitut kaksi juttua näyttävät vahvistavan tämän uuvalaisten osalta.

Tämä perusteella on vaikea välttyä ajatukselta, etteivät esimerkiksi hallituksessa tehdyt myönnytykset johdu aina kompromisseista, vaan ainoastaan näyttävät sellaisilta, koska ne todellisuudessa toteuttavat ministereiden omia vakaumuksia. Asia ei ole mitätön, vaan koskee vahvasti demokratian syvintä olemusta, jossa valtaa käyttävä kansa valitsee valtaan henkilöt, joiden kuvittelee edustavan parhaiten omia näkemyksiään.

Sellaisesta antoi aamun lehden kolmannessa jutussa todistuksen Anni Sinnemäki (vihr), jonka mukaan "ei vieraskielisen väestön osuus sellaisenaan ole ongelma eikä sille pidä mitään ylärajaa asettaa". Huomioiden Sinnemäen ja Vihreiden maahanmuuttolinjauksia yleensä, ei ole syytä epäillä Sinnemäen tarkoittavan sitä mitä sanoo: hän ei näe lähtökohtaisia ongelmia maahanmuuttajaghetoissa.

Samanlaista rehellisyyttä toivoisi muiltakin poliitikoilta. Koska sellaisesta ei kuitenkaan ole varmuutta, kannattaa äänestäjän seurata ehdokkaidensa toimintaa myös vaalikausien välillä - vain siten voi varmistua siitä, ettei joudu vaalikampanjoinnin aikana harhautetuksi.

Toki tässäkin lähestymistavassa on se ongelma, että hallitusta muodostettaessa on tulevien ministereiden tehtävä myös aitoja kompromisseja - muutenhan Suomen kaltainen poliittisesti hajanainen valtio ei voisi koskaan saada enemmistöhallituksia, joilla olisi voimaa toteuttaa poliittiset päämääränsä. Seurauksena olisi poliittinen jämähtäneisyys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratiavaje syö kansanvallan pohjaa
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina
Vaalikone

8 kommenttia:

  1. Luottamukseni suomalaiseen poliittiseen järjestelmään ei ole ollut kovin häävi.

    Viimeksi kuluneen viikon aikana luottamukseni poliitikkoihin on kärsinyt täydellisen romahduksen. Rehellisyyttä en löydä edes suurennuslasin tai mikroskoopin avulla hakemalla.

    Valehtelu kukoistaa. Totuus tuskin tulee koskaan julki tästäkään sähläyksestä, jossa hallituksen kuolema vältettiin erikoisen tekohengityksen avulla.

    Mikään puolue, sen enempää hallituksessa kuin oppositiossa, ei ansaitse luottamustani ja kunnioitustani.

    Suomalainen yhteiskunta on hajoamassa ja kulttuurimme katoamassa. Tulevat sukupolvet voivat nähdä ja kokea sen muutaman vuosikymmenen kuluttua.

    VastaaPoista
  2. Nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet kuin lapsuudessa katselemani TV-ohjelma: Valehtelijoiden Klubi.

    Silkkaa nostalgiaa!

    VastaaPoista
  3. Halla-aholla ei ole enää rasitteena Soinin ja muiden ministereiden ajamia kansan kyykyttämispäätöksiä. Kehtaako Jussi käyttää sitä rajanvetoon?

    VastaaPoista
  4. Tässä on kaksi lukemisenarvoista artikkelia, joilla on vahva kytkös myös maahanmuutto-aiheeseen:

    ”Tsekin entinen presidentti Václav Klaus: Nyt on aika erota EU:staTsekin entinen presidentti Václav Klaus: Nyt on aika erota EU:sta", https://www.kansalainen.fi/tsekin-entinen-presidentti-vaclav-klaus-nyt-aika-erota-eusta/

    ” Vasemmistonationalismissako ratkaisu?”, https://www.kansalainen.fi/vasemmistonationalismissako-ratkaisu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menipähän editointi kommentissani pieleen.

      Poista
  5. Toivottavasti perussuomalaisten politiikan käsikirjoittajat tarkkailevat mitä Euroopassa tapahtuu lähiaikoina, että voisivat valmistautua etukäteen. Saksan vaalit syksyllä eivät tuo positiivista mainosta populismille, mutta aivan välittömästi sen jälkeen nimittäin Kreikka heitetään ulos eurosta, kenties tulee jopa Grexit. Jos nimittäin uskoo Politico.eu verkkolehden artikkelia "Why Grrece is Germany's colony", missä todetaan mm "If that happens at all, it won’t be until after the German election."

    Tilanne on siis muuttunut pankkisektorilla ja tästä seuraa ettei Kreikan erolla ole enää huomattavaa vaikutusta markkinoilla. Tuohon Grexitiin voisi siis varautua poliittisesti hyödyntäen...

    VastaaPoista
  6. Mitenhä sitten suomen poliittinen kenttä muuttuu kun nämä allahin soturit alkaa kunnolla paukutella euroopassa ja suomesssaki paukahtaa ?

    VastaaPoista
  7. Harmittaa kun en ole reilun sadan vuoden päästä enää näkemässä millainen paskaloukko ja ongelmien kehto suomesta on siihen mennessä jo tullut..

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!