tiistai 19. syyskuuta 2017

Touko Aalto paljastui höpöttelijäksi

Ilta-Sanomat selvitti Touko Aallon (vihr) maahanmuuttoväitteiden todenperäisyyttä ja totesi ne höpötykseksi. Kenellekään asiaa tarkemmin seuranneelle tässä ei tietenkään ollut yllätystä, mutta hyvä, että asia on huomattu myös Erkkomediassa.

Lööperiksi tulivat IS:n jutun mukaan osoitetuksi seuraavat Aallon väitteet.

Yksi. Oleskelulupa tarvitaan etenkin tilanteessa, jossa hakijaa ei voi palauttaa, koska hänen kohdemaansa ei suostu myöntämään paluuseen tarvittavia matkustusasiakirjoja. Todellisuudessa kaikki maat ottavat vastaan vapaaehtoisesti palaavat kansalaisensa.

Kaksi. KHO:ssa muuttuneiden päätösten osuus on kasvanut ja niiden myötä riski ehdottoman palautuskiellon rikkomisesta kasvaa. Tilastojen mukaan ei kasva.

Lisäksi Aallon väite siitä, että maahanmuuttoviraston arviot maiden turvallisuustilanteesta olisivat epäluotettavia, oli vailla perusteluja. Siitä huolimatta hänen höpötyksensä asiasta luovat turvapaikanhakijoille vääriä odotuksia siitä, miten heidän  asiansa ratkaistaan ja ovat sitä kautta haitallisia sekä heidän, että viranomaisten kannalta.

Eipä tuohon ole lisättävää: jälleen kerran ilmeni, että valheella on lyhyet jäljet. Tai lisätään nyt vielä se, että myös eräät muut poliitikot (esimerkki) ovat ilmaisseet nyt höpöttelijäksi paljastuneen Aallon väitteiden kanssa yhdensuuntaisia ajatuksia. Olisi ollut kohtuullista, että IS olisi julkaissut myös heidän nimensä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen
Vihreä maahanmuuttopolitiikka
Touko Aalto, puheenjohtaja

maanantai 18. syyskuuta 2017

Sanoilla on merkitystä

Aamulehti on tehnyt linjauksen, ettei se enää käytä sellaisia sanoja, jotka päättyvät kirjaimiin "mies" ilman, että niillä tarkoitetaan henkilöä, jolla on kahden X-kromosoimin sijasta yksi Y- ja yksi X-kromosomi. Jatkossa lehden jutuissa ovat siis pannassa esimerkiksi sanat virkamies ja puhemies.

Kyseessä on jälleen yksi askel kohti uuskieltä. Aamulehti ei kuitenkaan ole linjauksessaan tainnut tulla ajatelleeksi, etteivät monet mainituista nimityksistä ole suinkaan makuasioita, sillä valtion viroissa olevia henkilöitä kutsutaan virkamiehiksi valtion virkamieslain mukaan. Siten virkamies ei ole kuka tahansa henkilö, vaan nimenomaisesti laissa määriteltyä tehtävää hoitava valtion työntekijä.

Sama koskee eduskunnan puheenjohtajaa. Hänenkin nimityksestään puhemieheksi on säädetty laissa, eikä hän ole kuka tahansa puheenjohtaja.

Toisin sanoen ryhtyessään sukupuolineutraaliin uutisointiin, luopuu Aamulehti kutsumasta asioita niiden virallisilla nimillä. Kyse ei nähdäkseni ole isosta asiasta, mutta se tekee lehden uutisoinnista aavistuksen epätäsmällisempää kuin aiemmin. En tiedä onko se lehden tavoitteena.

Myös Yleisradion toimitus aikoo harkita virallisten nimitysten sijasta siirtymistä itse keksittyihin sukupuolineutraaleihin nimityksiin. Virkaa tekevä päätoimittaja Marit af Björkesten perustelee asiaa sillä, että "toimittajien on tarkkailtava kielenkäyttöämme ja sanavalintojamme, koska se vaikuttaa siihen, minkälaista kuvaa me maailmasta rakennamme".

Itse olisin kuitenkin sillä kannalla, että mikäli näistä mies-päätteisistä nimityksistä luovuttaisiin, olisi liikkeelle lähdettävä lainsäädännöstä. Eli muokattava lakimme siten, ettei niissä esiintyisi sukupuolisidonnaisia nimityksiä, kuten virkamies tai puhemies.

Ennen sitä media voi tietenkin vaatia tällaista muutosta, mutta uutisoinnin osalta olisi kuitenkin hyvä pitäytyä asioiden virallisissa nimityksissä olivat ne sitten sukupuolineutraaleja tai -sidonnaisia.

* * *

Tässä yhteydessä huomiotani kiinnitti myös Iltalehden otsikko Saksan vaaleista. Sen mukaan "Äärioikeisto uhkaa nousta Saksan liittopäiville - AFD -puoluetta kannattaa mielipidemittauksen perusteella joka kymmenes".

Siis uhkaa. Jäin itsekseni miettimään, että mahtoikohan Iltalehti kirjoittaa aikanaan Saksan Vihreän puolueen syntyaikoina, että puolue uhkaa nousta liittopäiville? Tai kirjoittikohan se Ruotsin taannoisten vaalien alla feministipuolueen uhkaavan nousta maan parlamenttiin?

On siis totta, että sanoilla on merkitystä. Sen, mistä toimituskunta ei pidä, voi leimata uhaksi, kun taas omalla kannalla olevien tulevaa menestystä saattaa kuvata neutraalimmilla ilmaisuilla tai toteamalla vain ilman arvolatauksia, että puolue on nousemassa parlamenttiin.

Saksan tapaukseen liittyy vielä sekin puoli, että otsikointinsa perusteella Iltalehti tuli leimanneeksi kymmenen prosenttia saksalaisista äärioikeistolaisiksi. Sen sijaan en ole kuullut sen leimaavan Suomen vasemman laidan kahdeksaa prosenttia koskaan äärivasemmistolaisiksi. Saati, että Li Anderssonin joukkojen olisi arveltu otsikoiden tasolla uhkaavan ketään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka tasa-arvo näkyy lehdistössä
Media värittää maailmankuvaamme
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Leila Omar koko mustan Afrikan esikuvaksi!

Löysin tänä aamuna Ylen uutisista oikean helmen. Sen mukaan Leila Omar on somalinainen, joka näyttää kuinka Afrikka saataisiin jaloilleen, mikäli afrikkalaiset niin haluaisivat. Hän on nimittäin perustanut Somalimaan Hargeisaan aurinkoenergiaan nojaavan yrityksen yhdessä kantasuomalaisen miehensä kanssa ja sitä kautta auttaa kotimaansa taloudellista kehitystä.

Leila Omar tuli Suomeen vuonna 1990, mutta palasi kotimaahansa, koska halusi auttaa sen nousua jaloilleen. Hän ei koskaan kokenut itseään suomalaiseksi, vaan "unelmoin aina tänne palaamisesta. Nyt haluan kehittää maatani. Toivon, että jonain päivänä voisin rakentaa aurinkovoimaloita, joista köyhät saavat sähköä."

Leila Omariin tapauksessa kansainvälinen suojelu on johtanut hyvään tulokseen. Hän ei jäänyt Suomeen sosiaaliturvan varassa eläväksi laajan lapsikatraan kotiäidiksi, vaan kotimaan olojen muututtua turvalliseksi palasi sinne. Mukanaan hän vei osaamista ja epäilemättä aivan oleellisena osana kulttuurin muutoksen: "opin Suomessa paljon yrittämisestä ja työmoraalista".

Yleläinen journalismi ei paljastanut toimiiko Omarin yritys markkinaehtoisesti vai kehitysapukoneiston osana. Sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan merkitystä, koska aurinkoinen somalimaa on joka tapauksessa oiva paikka aurinkoenergiaan perustuvalle yrittämiselle. Kauppaa on kuitenkin tehty vain Omarin oman klaanin kanssa, mikä ehkä viittaa niihin rajoitteisiin, joita maan kulttuuri asettaa taloudelliselle ja henkiselle kehitykselle.

Jutussa valotettiin myös hiukan niitä ongelmia, joita kehitysapuun liittyy. Leilan aviomiehen sanoin: "tähän kohteeseen on muutamia vuosia sitten hankittu kiinalaisia aurinkopaneeleita ja laitteistoa. Eiväthän nämä toimi, siksi meidät kutsuttiin tänne laittamaan paikat kuntoon... Tänne on ostettu, mistä halvalla saa. Kaikki on eri valmistajilta: tasavirtaa vaihtovirraksi muuntavat invertterit, akut ja panelit. Jos olisimme saaneet asentaa aurinkosähkön omilla laitteillamme, tämä toimisi vähintään kymmenen vuotta ilman ongelmia."

Hän totesi myös, että "kehitysavusta käytetään varmasti satoja miljoonia siihen, että tuodaan tänne vettä ja ruokaa. Sadalla miljoonalla dollarilla saataisiin joka kylään sadan metrin porakaivo. Se on aina sitä, että ajatellaan jälkikäteen. Muutaman vuoden päästä on seuraava kuivuus ja ollaan samassa tilanteessa."

Kerrotun valossa ei ole ihme, ettei kehitysyhteistyö ole saanut mustaa Afrikkaa nousemaan jaloilleen huolimatta Suomenkin siihen käyttämistä lähes miljardista eurosta. Toivottavasti noiden varojen käyttö on jatkossa nykyistä tehokkaampaa - ja sitä toteuttavat paluumuuttajat yhteiskunnista, joissa asiat ovat kunnossa.

Lopuksi toivotan Leila Omarille menestystä kotimaassaan. Hänessä olisi ainesta koko mustan Afrikan esikuvaksi. Ja miksei myös kaikkialta länsimaista turvapaikan saaneiden roolimalliksi!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

lauantai 16. syyskuuta 2017

Lontoossa paukahti pommi ja Pariisissa välähti veitsi

Sattuipa eilen Lontoolaisessa metrossa omatekoisen pommin räjähdys ja Pariisissa puukkoisku. Lontoon pamauksesta otti vastuun ISIS ja Pariisin tapauksessa veitsimies mainitsi Allahin.

Kummassakaan tapauksessa ei kuollut ketään, mutta Lontoossa 29 ihmistä loukkaantui. Pamaukseen syyllisestä ei ole tietoa, mutta britit nostivat sen seurauksena terrorismin uhkatason korkeimmaksi mahdolliseksi. Toivottavasti se estää jatkotapahtumat ja johtaa tekijän kiinni saamiseen.

Suomessahan ei tunnetusti ole ollut kovinkaan montaa terrori-iskua. Mielenkiintoista kyllä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen mainitsi kuitenkin eilen, että "on päästy sellaisen iskusuunnitelman väliin, jonka kohteena olisi ollut poliittisia päättäjiä".

Mönkään menneen tapauksen suunnittelijasta tai suunnittelijoista hän ei kertonut mitään. Jäi siis avoimeksi oliko taustalla äärivasemmalta tai äärioikealta ponnistavia kantasuomalaisia, ulkomaalaisia agentteja tai rikollisia vai kenties sittenkin hätää ja vainoa maahamme turvaan paenneita uussuomalaisia. Hienoa kuitenkin kuulla, että poliisi pääsi väliin ennen kuin joku poliitikoistamme päätti päivänsä.

Toivotaan, että poliisi toimii jatkossakin yhtä tehokkaasti ja ehkäisee kaikkien tahojen suunnittelemat väkivaltarikokset. Ja itsekin uhan kohteeksi joutuneet poliitikot heräävät lopultakin välttämään sellaista politiikkaa, joka riskeeraa vielä kohtuullisen turvallisen kotimaamme.

Ei kuitenkaan poliisivaltion vaan ennaltaehkäisyn keinoin. Näin kotoinen Helsinkimme säilyisi edelleenkin terrorivapaana alueena toisin kuin Lontoo ja Pariisi, joiden arkea islamilainen maahanmuutto näyttäisi muuttaneen pysyvästi.

Muutoksen pysyväisyyteen viittaa viimeaikaisten tapahtumien lisäksi ainakin se, että Britanniassa 24 prosenttia eli lähes miljoona muslimia hyväksyy terrorismin. Vastaavaa tietoa ei ole käytössäni Ranskasta, mutta pysyvään muutokseen viittaa sielläkin se, että äskettäisen tutkimuksen mukaan 28 prosenttia maan muslimeista kannattaa kovan linjan islamia ja nuorista peräti 40 prosenttia pitää sharian määräyksiä maan lakeja tärkeämpinä.

Siten Lontoon paukahdus ja Pariisin veitsenvälähdys tuskin jäävät lajissaan viimeiseksi. Suomessa sen sijaan saattaisi vielä olla mahdollisuus välttää terrorismin arkipäiväistyminen huolimatta Turun tapauksesta.

* * *

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan Suomesta on viimeisen 12 kuukauden aikana saanut turvapaikan mm. 2231 irakilaista, 1430 afgaania, 1004 syyrialaista, 432 somalia, 344 eritrealaista ja 248 iranilaista.  Pakolaisaseman saaneista suurin osa lienee muslimeja, joten sopii toivoa, ettei heistä kukaan jakaisi Iso-Britanniassa ja Ranskassa asuvien uskonveljiensä äärimmäisiä näkemyksiä

Sama koskee luonnollisesti samalla ajanjaksolla Maahanmuuttoviraston mukaan kansainvälistä suojelua hakeneiden 1129 irakilaisen, 885 syyrialaisen, 598 eritrealaisen, 433 afgaanin, 147 somalin ja 142 turkkilaisen joukossa enemmistönä olevia muslimeita. Heistäkin huomattava osa tulee aikanaan saamaan luvan jäädä Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turun puukotukset: kolme pointtia terrorismista
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

perjantai 15. syyskuuta 2017

Tunisia on matkalla kohti nykyaikaa

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Tunisia on astunut pitkän askeleen kohti tasa-arvoa. Siellä on nimittäin päätetty, että musliminainen voi halutessaan mennä avioliittoon ei-muslimin kanssa.

Uutisen mukaan Tunisin Manouban yliopiston tutkija ja feministi Dalenda Larguèche kommentoi hyväksyttyä ehdotusta seuraavin sanoin: "tässä uudessa Tunisiassa olemme esimerkki arabimaailmalle sekä muille naisille ja muslimimaille".

Sen lisäksi, että kyseessä on kaikin puolin hyvä uutinen, se kertoo karua kieltään siitä, millä tasolla naisten tasa-arvo on muslimimaissa. Eikä tämä uutinen tarkoita, että tasa-arvo olisi Tunisiassakaan vielä valmista: sielläkin perheen tytär voi edelleen periä vain puolet siitä, minkä poika perii.

Tunisiassa maata johtava presidentti Beji Caid Essebsi on kuitenkin ilmoittanut haluavansa muuttaa myös perimisoikeuden tasa-arvoiseksi - kuten kaiken muunkin. Jo nyt maassa on naisille annettu oikeus hakea passia, avata pankkitili ja perustaa yritys. Lisäksi moniavioisuus kiellettiin siellä ensimmäisenä arabimaista.

Nykyhallinnon toimet näyttävät viisailta ja ovat kannatettavia. Samalla kiinnitin kuitenkin huomiotani presidentin varovaisuuteen: hän ei halua tehdä päätöksiä, jotka järkyttäisivät tunisialaisia. Sehän oli ainoa arabikevään aikana valtaa vaihtanut maa, joka ei ajautunut missään vaiheessa sekasortoon. Nähtäväksi jää, kuinka käy presidentin tasa-arvoa ajavan uudistuspolitiikan kanssa.

Selvää lienee ainakin se, että tasa-arvo ärsyttää suunnattomasti maan uskonnollis-konservatiivista väestönosaa. On kuitenkin toivottava, että muinaisen Karthagon paikalla sijaitsevan valtion presidentti tietää mitä tekee ja osaa mitoittaa uudistuspolitiikkansa siten, ettei tuloksena ole islamistinen vallankumous ja paluu keskiajalle.

Viime kädessä asian ratkaisee tunisialaisten enemmistö. Jos se todella haluaa siirtää valtionsa nykyaikaan, on shariaan vetoavat uskovaiset pidettävä aisoissa ja jatkettava tasa-arvon lisäksi myös muiden maailmankatsomukseen liittyvien asioiden uudistamista. Se tarkoittaa islamilaisten näkemysten työntämistä yhä syrjempään ihmisten omaksi asiaksi ja niiden korvaamista tieteellisellä maailmankuvalla ja siihen perustuvalla sekulaarilla lainsäädännöllä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

Jos maan hallinto ja kansa onnistuvat tässä, saattaa Tunisiasta tulla ihan oikea esimerkki muulle muslimimaailmalle. Tämä olisi tärkeä jo siksikin, että asemaa pitkään hallinnut Turkki on ajautunut yhä syvemmälle islamilaista kiihkoa hyödyntävään diktatuuriin, josta pois pääseminen nykyisen presidentti Erdoganin elinaikana ei näytä todennäköiseltä.

Jään siis suurella mielenkiinnolla seuraamaan Tunisian tulevia tapahtumia. Maan hallinnon siirtyminen aatteellisesta keskiajasta nykyaikaan tarjoaa eväitä myös taloudelliseen kehitykseen. Siinä auttaa se, että väestönkasvu on afrikkalaisittain kohtuullista, alle prosentin vuodessa. Ja naisten tasa-arvoistuessa se painunee vieläkin alemmas.

On siis toivottava, että Tunisian hallinto onnistuu tavoitteissaan ja kansa hyväksyy ne. Juuri nyt näyttää hyvältä - toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Skuuppiaineksia Välimeren rahavirroista
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Kuinka vallankäyttö, islam, terrori ja maahanmuutto ohjaavat tulevaisuuttamme?

torstai 14. syyskuuta 2017

Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

Pääministeri Juha Sipilä toivoi voivansa nostaa pakolaiskiintiön 2000 henkeen parin vuoden kuluttua. Moni varmaankin nielaisi tyhjää kuultuaan näkemyksen A-studiossa tai luettuaan siitä Iltalehdestä.

Tarkemmin ajatellen Sipilän ehdotus on kuitenkin kannatettava yhdellä reunaehdolla. Se on spontaanin turvapaikanhaun lopettaminen tai ainakin oleellinen vähentäminen.

Tarkoitan tällä sitä, että Suomeen suuntautuvan spontaanin turvapaikanhakemisen kannusteet tulisi poistaa kiintiön nostamisen vastineeksi. Ei siis esimerkiksi vastikkeetonta rahoitusta, ei perheenyhdistämisiä veronmaksajan laskuun, ei oikeutta asua veronmaksajan piikkiin missä haluaa eikä turvapaikkaoikeuden tutkinnan aikana vapautta liikkua vapaasti ihmisten joukossa.

Niiden sijaan ruoka ja katto työsuoritusta ja suomalaisen kulttuurin tuloksellista opiskelua vastaan, sosiaaliturvan varassa eläville turvapaikkaoikeuden saaneille osoitettu asuinpaikka veronmaksajille edullisesta ympäristöstä, perheenyhdistäminen vasta kun on osoitettu kyky elättää omaiset sekä suljetut leirit päätösten odottajille.

Jos näillä ja tarvittaessa muilla keinoilla saataisiin spontaani turvapaikanhakuoikeus pudotetuksi nykyisestä kahdella kertaluokalla, eli tuhansista kymmeniin, voitaisiin "taakankantoamme" ryhtyä hoitamaan pakolaiskiintiötä nostamalla. Silloin 2000 tarkoin valittua - siis maassamme todennäköisesti hyvin menestyvää - pakolaista olisi hyvä ratkaisu.

Voittajia verrattuna nykytilanteeseen olisivat suomalainen yhteiskunta, nuoria kansalaisiaan menettävät kehitysmaat, todelliset pakolaiset sekä suomalainen veronmaksaja. Tappion kärsisivät puolestaan ainakin elintasopakolaiset, ihmissalakuljettajat sekä suomalaisen veronmaksajan varoilla elävä maahanmuuttoklusteri.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Otsikkologiaa pakolaiskiintiöistä

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Medialle oppia taiwanilaiselta talonrakentajalta

Aamun lehti nosti esille itsestäänselvyyden. Se nimittäin kertoi tapauksesta, jossa mielenosoittajat oli kutsuttu kohteenaan olevan ihmisryhmän kanssa keskustelemaan. Neuvonpidon jälkeen oli saavutettu varsin kohtuullinen yhteisymmärrys.

Yhteisymmärryksen pohjana oli molempien jakama näkemys siitä, että jokaisella on ihmisarvo ja samat oikeudet. Siitä mielenosoituksen järjestäjä kertoi seuraavasti.

"Tämä oli tällä uralla, kun olen pian kaksi vuotta ollut aktiivinen näissä asioissa, ensimmäinen kerta, kun ketään kiinnosti, minkä takia me olimme siellä mielenosoittamassa ja mitä meillä oli asiaa ja päästiin asiallisesti sanomaan se. Kaksi vuotta meitä on haukuttu rasisteiksi ja natseiksi. Kyllähän se meni aika tunteisiin. Tarvittiin taiwanilainen talonrakentaja, että joku kiinnostui."

Itsestäänselvyys tämä on siksi, että ihmiset ovat maailman sivu pystyneet hälventämään ristiriitoja keskustelemalla näkemyksistään, kuuntelemalla toisiaan ja pyrkimällä ymmärtämään. Blogitekstin aiheeksi se valikoitui siksi, ettei suomalainen media ole ollut juurikaan kiinnostunut keskustelemaan siitä, miksi suomalaiset yleisesti vastustavat maamme holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, vaan se on käyttänyt surutta leimakirvestä tehdäkseen lukijoidensa keskellä mielipidepropagandaa.

Olisiko siis aika myös mediassa lähteä keskustelemaan maahanmuutosta - ja muistakin asioista - kuunnellen tasapuolisesti kaikkia näkemyksiä, uutisoimalla esitetyt mielipiteet siten kuin ne on tarkoitettu sekä pyrkimällä mahdollisissa analyyseissään luomaan näkemys esitettyjen näkemysten eikä toimituskuntien omien ennakkoluulojen perusteella. Jos näin tehtäisiin, saataisiin yksi kansakuntaamme jakava ristiriita - ellei nyt pois päiväjärjestyksestä - niin ainakin sivistyneen keskustelun aiheeksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla
Media värittää maailmankuvaamme
Urbaani impiwaara

tiistai 12. syyskuuta 2017

Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla

Olin eilen puolen päivän aikaan työtehtävieni takia nousemassa asematunnelista Helsingin rautatieasemalle, kun rullaportaissa tuli vastaani kaksi nuorta: tyttö oli vaaleaihoinen ja poika keskiruskealla hipiällä varustettu rastatukkainen.

Mahdollisesti parin suutelu sai niiden alapäässä olleen, äänestä päätellen vahvasti alkoholia maistelleen ja ulkonäön perusteella ehkä 60-vuotiaan, naisen huutamaan pojalle törkytekstiä, josta ainakin seuraavat sanat muistan tarkasti: "saatanan musta neekeri. Painu helvettiin."

Kaikki tapahtui yllättäen ja nopeasti, enkä hämmästykseltäni ehtinyt "evääni väräyttämään". Nuoren parin ilmeet olivat onneksi lähinnä huvittuneita ja he sivuuttivat naisen sanomatta tälle mitään - ja hyvä niin. Sitten tilanne olikin jo ohi ja rullaportaat nostaneet minut ylös asemahalliin.

Kuulemani huutelu oli asiatonta vihapuhetta, eikä kunniaksi sen enempää huutelijalle itselleen kuin kantasuomalaisille yleensäkään. Tunsin syvää myötähäpeää ja voimakasta ärtymystä huudellutta naista kohtaan.

* * *

Tapaus vahvisti itselleni sen, että Suomessa tosiaan on ihmisiä, jotka huutelevat maahanmuuttajille rasistisia kommentteja keskellä kaupunkia. Samalla se vahvisti käsitystäni siitä, että he ovat lähinnä moniongelmaisia henkilöitä, joiden huuteluihin ei kenenkään muiden kuin terveydenhoidon ammattilaisten kannattaisi kiinnittää sen suurempaa huomiota.

Kuulemani kaltainen huutelu on äärimmäisen ikävää niin sen kohteeksi joutuneille kuin myös itseni kaltaisille sivusta tilannetta seuraamaan joutuville. Pahinta on, että kuulemani kaltaisen mölinän seurauksena suomalainen maahanmuuttopolitiikka ei ainakaan järkevöidy.

Näin ensinnäkin siksi, että ulkonäkönsä takia huutelun kohteiksi joutuneiden halu samastua suomalaisiin - ja siten integroitua yhteiskuntaan - mitä todennäköisimmin heikkenee. Toiseksi, ja ehkä vieläkin merkittävämmin, törkykommenttien huutelijat on helppo valjastaa keppihevosiksi väitteisiin, joiden mukaan maahanmuutosta aiheutuneet ongelmat - kuten korostunut rikollisuus ja heikko työllistyminen - johtuisivat tulijoiden itsensä sijasta suomalaisten suvaitsemattomuudesta, rasismista tai ennakkoluuloista.

Näin yhteiskunnan huomio siirtyy maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien ratkaisemisesta heihin liittyvien lieveilmiöiden ehkäisemiseen, eikä itse ongelmien perussyihin päästä käsiksi. Tästä kärsivät niin maahanmuuttajat kuin kantaväestökin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
HS maahanmuuttajien kokemuksista
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?


maanantai 11. syyskuuta 2017

Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisessa on kaksi eri keinoa. Ensimmäinen on vähentää fossiilisten päästöjen määriä ja toinen lisätä ilman hiilidioksidia syövien hiilinielujen kokoa. Niistä ensimmäinen on se varsinainen ratkaisu ja jälkimmäisen merkitys on siinä, että se tarjoaa lisäaikaa.

Suomessa näihin tavoitteisiin on vastattu mm. lähtemällä korvaamaan fossiilisia polttoaineita metsäenergialla.  Nyt on EU:ssa kuitenkin lähdetty tarkastelemaan maanosan metsiä suhteessa poliittisesti päätettyyn vertailujaksoon, johon sattui suomalaisen metsätalouden pahin lama. Erityisesti vuosi 2009 oli sille umpisurkea, minkä seurauksena myös metsien käyttö oli erittäin vähäistä.

Loogista luulisi olevan, ettei tuijotettaisi johonkin keinotekoiseen vertailujaksoon, vaan tavoitteet asetettaisiin siten, että kunkin maan metsiin perustuvien hiilinielujen tulisi lisääntyä tästä eteenpäin. Tämä ei olisi Suomelle ongelma, koska metsämme kasvavat lähinnä hyvän metsänhoidon (ja siis metsänomistajien niihin sijoittamien varojen) ansiosta vuosi vuodelta nopeammin, eikä ilmaston lämpeneminen ainakaan hidasta tätä kehitystä.

Vielä omituisemmaksi keinotekoisen vertailujakson tekee se, että samaan aikaan kun Suomen metsäteollisuus mateli laman kourissa, kävivät ruotsalaiset paperikoneet kruunun ja euron heidän kannaltaan edullisen hintasuhteen takia punaisina. Niinpä ruotsalaiset saisivat vertailukausi-lähestymistavassa hakata noin 80 prosenttia metsiensä kasvusta, kun Suomessa tulisi tyytyä alle 70 prosenttiin.

Tähän liittyen MTV3 uutisoi, että se on selvittänyt suomalaismeppien toiminnan nyt kun EU:ssa äänestetään näiden kahden perusidean välillä. Siis sovelletaanko hiilinielukysymyksissä keinotekoista ja Suomelle haitallista vertailujaksoa vai toimitaanko katsoen eteenpäin, kuten luulisi olevan loogista ja myös Suomen talouden edun mukaista.

Nostetaanpa meppien näkemykset esille siis tämänkin blogin kautta, jotta tieto leviäisi mahdollisimman laajalle.

RKP:n Nils Torvalds oli tehnyt oman vastaehdotuksen vertailujaksoajatukselle ja perusteli sitä näin: "suurin ongelma ympäristövaliokunnan taannoisessa päätöksessä oli intensiteetti. Joidenkin jäsenmaiden intensiteetti on alle 0,4. Suomessa se on 0,6 ja Saksassa 0,8. Neuvottelin tekstin, joka poistaa tämän ongelman."

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho muotoili ongelman selväsanaisesti: "Suomen biotalouden kehitykselle olisi katastrofi, jos komission esittämiä vuosia käytettäisiin vertailuarvona sallittuja kokonaishakkuita määriteltäessä. Kestävä puunkäytön lisääminen Suomessa ei saisi johtaa siihen, että maamme metsät nähdään päästölähteinä."

SDP:n Liisa Jaakonsaari: "lähdetään siitä, että helpotetaan Suomen hyvin hoidettujen metsien käyttöä tulevaisuudessa, suunniteltuja investointeja voidaan toteuttaa. Lisäksi luovutaan Suomelle kohtalokkaista ja epäoikeudenmukaisista referenssivuosista."

SDP:n Miapetra Kumpula-Natri: "katsotaan Euroopan metsiä paljonko niitä käytetään, eikä laiteta niitä palasiksi. Sama kuin sanottaisiin, että tuon kaupungin metsää voi käyttää tuon verran ja tuon tuon verran. Oleellista on, että metsiä käytetään hyvin ja niitä jää sitomaan hiiltä."

Keskustan Hannu Takkula kannatti Suomelle edullista vaihtoehtoa ja perusteli kantansa: "tämä varmistaa sen, ettei ilmastolaskennoissa rankaista jäsenmaita metsien käytön lisäämisestä aikaisempaan satunnaiseen referenssijaksoon verrattuna, oli se mikä hyvänsä."

Saman puolueen Anneli Jäätteenmäki: "äänestän sen kannan puolesta, joka mahdollistaa kestävän metsänkäytön Suomessa. Se tarkoittaa, että alkuperäisen esityksen metsien käytön historialliset vertailutasot eivät käy."

Suomelle edullista vaihtoehtoa kannattivat myös Kokoomuksen Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa sekä ns. kansalaispuoluetta edustava Paavo Väyrynen.

Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner puolestaan horjui näkemyksessään. Hänen mukaansa: "katson lopulliset äänestyslistat ja päätän kantani sitten. Kannatan kuitenkin luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja kohtuullisia hakkuita."

Myös Vasemmistoliiton Merja Kyllönen oli kahden vaiheilla, eikä halunnut kertoa kantaansa: "mikäli fiksu kompromissi löytyy, niin olen valmis harkitsemaan sen tukemista."

Vihreiden Heidi Hautala oli jälleen (odotetusti) Suomelle kallis europarlamentaariko ja maamme taloudellisia etuja vastaan. Hän muotoili kantansa näin: "aion äänestää ympäristövaliokunnan esitystä, jota ovat kannattaneet suuret puolueet. Äänestän sen puolesta, että metsäsektorin valtavan suuri vaikutus ilmastopolitiikkaan myönnetään. Tämä on eurooppalainen ratkaisu, jolla tähdätään siihen, että Pariisin ilmastosopimus saadaan toimeenpantua."

Hänen kanssaan samanlaisilla Suomelle epäoikeudenmukaisilla linjoilla oli myös, niin ikään vähemmän yllättävästi Kokoomuksen "vihreä nainen" Sirpa Pietikäinen: "aion tukea komission alkuperäistä esitystä, koska se on lainvoimainen ja oikeudenmukainen. Emme voi asettaa jokaiselle jäsenmaalle mahdollisuutta itse asettaa omaa vertailuajankohtaa, se ei ole ilmastopolitiikan näkökulmasta tehokasta eikä järkevää. "

Äänestys europarlamentissa on keskiviikkona, joten kehotan kaikkia lukijoitani seuraamaan suomalaisten meppien käytöstä siellä. Ja muistamaan se tulevissa vaaleissa, järjestettiin ne sitten EU:n tai Suomen tasolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät on luovien mielikuvien mestari
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää
Leonardo DiCaprio metsässä

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Aamun Helsingin Sanomat sisälsi juttuparin, joissa kerrottiin afganistanilaisten seksuaaliterveydenhoidon kiemuroista ja siitä, kuinka suomalaiset ovat tukeneet sitä miljoonilla euroilla. Jutuissa korostettiin anopin vaikutusvaltaa naisen oikeuteen hakeutua seksuaalivalistukseen, koska nämä tarvitsevat siihen miehensä luvan. Toiseksi kerrottiin, ettei islam ole perhesuunnittelun vastainen oppi, vaan jopa imaamit saattavat tukea sitä.

Suomalaisen avustustoiminnan osalta todettiin, että "panostukset lisääntymisterveyteen kohentavat suuren ihmisjoukon elämää – muun muassa synnytysikäisten naisten hyvinvointia. Lisääntymisterveyden edistäminen on suomalaisilta veronmaksajilta fiksusti käytettyä rahaa."

Toivottavasti edelle lainatun tekstin ensimmäinen virke tarkoittaa selkokielellä sanottuna sitä, että verovarojemme käytön ensisijaisena tavoitteena on afgaanien väestöräjähdyksen pysäyttäminen. Mikäli näin on, voin allekirjoittaa myös lainauksen jälkimmäisen virkkeen ja siten hyväksyä verojeni käytön tähän tarkoitukseen - ainakin mikäli työ on tuloksellista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismia ja afrikkalaisia menestystarinoita
KHO elintasopakolaisten asialla
Muhammedin opetusten pitkä ja synkkä varjo

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vihreät on luovien mielikuvien mestari

Yle teki jutun Vihreiden kannatusnousun aineksista. Lyhyesti sanottuna siinä todettiin puolueen olevan erityisesti naisten suosiossa, mutta kelpaavan nykyisin myös työntekijöille ja yrittäjille. Näin varmaankin on, mutta itse kiinnitin huomiota Vihreiden ja vasemmiston väliseen suhteeseen.

Ensimmäisenä tuli vastaan käytetyn asiantuntijan virke: "Vihreät eivät lukeudu vasemmistopuolueeksi, mutta porvarihallitus on mahdollistanut vastakkainasettelujen luomisen paremmin kuin esimerkiksi viime hallituskaudella, jolloin hallitus edusti poliittista kenttää laidasta laitaan".

Profiloitumisen osalta lausunto pitää varmasti paikkansa, mutta olisi ollut oikeammin todeta Vihreiden olevan aatteellisesti vasemmistoa, vaikka sitä ei valtamediassa lasketakaan vasemmistopuolueeksi. Vaalikoneanalyysit ovat kuitenkin osoittaneet puolueen aatteellisen yhteyden Vasemmistoliittoon ja Sosialidemokraatteihin.

Myöhemmin asia todetaan epäsuorasti myös Ylen jutussa, jonka mukaan johtavassa asemassa olevien äänestäjien kannatus Vihreille on vähentynyt viime eduskuntavaaleista, "mikä voi kertoa tyytymättömyydestä puolueen tällä hallituskaudella vasemmistolaisemmaksi katsottuun linjaan". Lisäksi käytetty asiantuntija toteaa, että "SDP ja Vasemmistoliitto ovat puolueita, joiden kannattajat kokevat Vihreät hyvin läheisiksi."

Itse en ole voinut olla ihailematta Vihreiden kykyä ylläpitää illuusiota riippumattomudestaan oikeisto - vasemmisto -akselilla, vaikka tosiasiat ja esimerkiksi puolueen viralliset puhtaan jakopoliittiset linjaukset kertovat aivan muusta. Politiikka ei siten näyttäisi olevan niinkään aatteita ja yhteisten asioiden hoitamista vaan pikemminkin myyvien mielikuvien luomista. Tässä Vihreitä lienee auttanut sitä sympatisoiva valtamediamme.

Toisaalta on niin, että koko vasemmiston kannatus on maassamme uusimmankin mielipidetiedustelun mukaan edelleen vain 41,6%, joten Vihreiden nousussa on kyse ennemminkin kannatuksen siirtymisestä vasemmiston sisällä kuin suomalaisten vasemmistolaistumisesta. Siksi puolueen nousulla ei ole niin suurta kokonaisvaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan kuin pelkistä kannatusluvuista voisi kuvitella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät nousemassa vasemmiston pääpuolueeksi
Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti
Vihreä maahanmuuttopolitiikka

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista

Lukiessani tämän aamun Helsingin Sanomia törmäsin pariin kummallisuuteen. Ja päätin nostaa ne arvoisan lukijanikin ihmeteltäviksi.

Ensimmäinen koski tulonjaon muutoksista kertovaa juttua, jossa kerrottiin hallituksen budjetin vaikutuksista suomalaisten tuloeroihin. Lyhyesti sanottuna tuloerojen kerrottiin kasvavan, koska tulonsiirrot vähiten ansaitseville pienenevät ja vauraammat saavat veronalennuksia.

Jutussa haastateltu asiantuntija kuitenkin huomautti, että tuloerolaskelmissa ei ole mukana käyttäytymisvaikutuksia eli esimerkiksi sitä, että hallituksen tuloeroja kasvattaneet toimet ovat toisaalta voineet parantaa työllisyyttä ja nostaa ihmisiä pois perusturvan varasta.

Jäin itsekseni ihmettelemään, että mitä sellaisilla tuloerolaskelmilla sitten tehdään. Ja huomioiden jutun hallituksen politiikkaa moittivan sävyn, onko toimittajalla tosiaankin toiveena, että tätä maata vietäisiin eteenpäin vuosi vuodelta kiihtyvällä jakopolitiikalla ja sen rahoittamiseksi kiristettävällä verotuksella? Ja ellei toimittajalla, niin kuitenkin poliittisen kenttämme vihertävällä vasemmistolla (esimerkki ja toinen).

Kyllä minä itse näen verovaroin toteutettua tulojen tasa-arvoa parempana tavoitteena työnteolla toteutetun tasa-arvon. Eli täystyöllisyyteen perustuvan tulonmuodostuksen, jossa työntekijä saa ansaitsemansa palkan s.o. kohtuullisen osuuden työnsä tuottamasta arvonlisästä ja yrittäjä toimintaansa kannustavan tulon ottamastaan taloudellisesta riskistä ja innovatiivisuudestaan.

Ilman niitähän ajan myötä loppuvat myös verotulojen kertyminen ja sitä myötä kaikenlaiset tulonsiirrot. Siksi tulisi tuloerojenkin tilastoinnissa jollain tavalla huomioida se, mistä kukin toimeentulonsa saa. Tai ainakin noiden tilastojen tulkinnassa.

* * *

Toisessa aamun uutisessa kerrottiin elintasopakolaisten palautuslentoja vastustavista mielenosoituksista, joiden takia eilinen lento Afganistaniin siirrettiin Lappeenrantaan. Jutun ingressissä luki, että "HS tapasi poliisin Afganistaniin palauttamia miehiä Kabulin kansainvälisellä lentokentällä torstaiaamuna. Osa kokee olevansa vaarassa."

Siis hetkinen. Mistä HS:n toimittaja tietää, että tulijat kokevat olevansa vaarassa. Kyllä he tarkalleen ottaen tietävät vain sen, että nämä kertovat kokevansa niin. Ja jo noista kertomuksista selviää, ettei heistä kenelläkään ole turvapaikan tarvetta.

Haastatelluista ensimmäinen nimittäin kertoi, että hänen kotimaakuntansa on hänen uskontonsa takia vaarallinen. Mikä pakko hänellä on sitten matkata kotimaakuntaansa sen sijaan, että asettuisi laajassa maassa jonnekin muualle?

Toisen, Iranista saapuneen ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen pitkin Eurooppaa palautusta paenneen, elintasopakolaisen mukaan hänen enonsa tappaa hänet "varmasti", mikäli saa kuulla paluusta Afganistaniin. Kuka ihme pakottaa kertomaan asiasta enolle tai ylipäänsä kenellekään enon tuntevalle?  

Kolmas, käytännössä koko ikänsä turvallisessa Iranissa asunut, oli lähtenyt sieltä koska Iran oli tarjonnut hänelle oleskelulupaa vastineeksi osallistumisesta terrorismin vastaiseen sotaan Syyriassa, mutta hän ei halunnut lähteä sinne. Tämä henkilö aikoo nyt hakeutua tätinsä helmoihin Kunduziin, joka on hänelle vaarallinen. Samoin kuulemma paluu Iraniin.

Turvallinen Kabul on kuitenkin kuulemma mahdoton vaihtoehto, koska hän ei tunne siellä ketään. Minua jäi tämän kolmannen kohdalla ihmetyttämään se, miten ihmeessä hän saattoi tulla Suomeen, vaikka tuskin täälläkään asui joukoittain hänen tuttujaan ja sukulaisiaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?
Kallion autoilutapaus ja institutionalisoitunut poliittinen korrektius
Rehellisyys maan perii - vai periikö?


torstai 7. syyskuuta 2017

Nordean päätös ja muita hyviä uutisia

Nordea päätti eilen siirtää pääkonttorinsa Tukholmasta Helsinkiin. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan, Björn Wahlroosin, mukaan tärkeimpänä syynä oli Suomen kuuluminen EU:n pankkiunioniin. Ruotsista ajoivat pois maan hallituksen aikomukset korottaa pankin vakausmaksua.

Asiaa on luonnollisesti ehditty kommentoimaan jo paljonkin. Erityisesti on kiinnitetty huomiota pankin toimintakentän epävakauteen Ruotsissa, mistä kertoi vakausmaksun rajulla korotuksella uhkaaminen ja sittemmin sen peruminen.

Tapahtunut alleviivasi sitä, kuinka monikansalliset yritykset kilpailuttavat eri valtioita löytääkseen toiminnalleen optimaaliset edellytykset. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut epäterveestä kilpailusta, sillä Suomi ei toki ole mikään Irlanti, Luxenburg tai muu veroparatiisi.

Edelle kirjoitetun lisäksi haluan nostaa esille kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin sen, että nyt oli nähtävissä yksi selkeä etu Suomen kuulumisesta Euroopan Unioniin. Nordean valitsema EU:n pankkiunioni tarjosi vakaan toimintaympäristön, jonka Nordea valitsi voidakseen kilpailla samalta lähtöviivalta EU:n muiden pankkien kanssa.

Käytännössä pankkiunioni tarkoittaa sitä, etteivät EU:n jäsenvaltiot voi kilpailla epäterveen alhaisilla vaatimuksilla pankkien pääkonttoreita saadakseen, mutta eivät myöskään rahastaa niitä omien talousvaikeuksiensa korjaamiseksi. Tästä pääsemmekin toiseen näkökulmaani, eli siihen kuinka ruotsalainen vasemmistohallitus törmäsi poliittiselle viiteryhmälleen tyypillisen jakotalouden yhteen rajoitteeseen - ihmisten ja yritysten rahastamisellekin on olemassa jokin raja.

Nordean pääkonttorin siirtyminen Suomeen tuo jonkin verran työpaikkoja maahamme. Toki varsin vähän pääkonttoriin, mutta ajan myötä yhä enemmän sieltä tulevina toimeksiantoina muille yrityksille. Tämä on hyvä uutinen ja tarkoittaa piristystä maamme taloudelle. Business as usual -tilanteessa tämä on myöskin siirtymisen tärkein seuraus.

Samalla on kuitenkin hyvä muistaa maamme kontolle siirtyvän myös riskejä. Suomen talletussuoja vastaa jatkossa kaikista Nordean asiakkaista, joten on syytä toivoa, ettei Nordea joudu suoritustilaan.

Sen mahdollisuutta voinee pitää erittäin pienenä, mutta on hyvä muistaa, että Nordean toimintaan Ruotsissa liittynevät sikäläisen yhteiskuntaan velkarahaa pumpanneen asuntopolitiikkaan aiheuttamat riskit.  Toivon mukaan ne ovat Nordealla hallinnassa, eikä suomalaisten tai muidenkaan EU:n veronmaksajien rahoja tulla tarvitsemaan.

Kaikkiaan meidän on tässä vaiheessa siis syytä olla tyytyväisiä Nordean pääkonttorin muuttoon. Samalla on hyvä muistaa, ettei sen muutto ollut eilispäivän ainut hyvä uutinen.

Saksalainen omistaja aikoo nimittäin investoida Turun telakkaan yhteensä 185 miljoonaa euroa. Päätös tuonee vakauttaa laivanrakentajille ja osoittaa, ettei telakkateollisuus Suomessa ole todellakaan tiensä päässä.

Myös metsäteollisuudesta kuului hyviä uutisia. Äänekosken tehtaan käynnistyminen ajoittui samaan ajankohtaan havusellun hinnannousun kautta. Se tietää maallemme puhdasta rahantuloa, sillä sellun kotimaisuusaste on moniin muihin maamme vientituotteisiin nähden poikkeuksellisen korkea - onhan raaka-aineena kotimainen uusiutuva luonnonvara.

On myös syytä tuoda esille se, että tehtaan omistaja Metsä Group on suomalaisessa omistuksessa, joten syntynyttä rahaa ei myöskään valu osinkojen mukaan ulkomaille. Silläkin on maamme talouden kannalta merkitystä, vaikka en missään tapauksessa tarkoita sitä, ettei myös ulkomainen pääoma - kuten Turun telakan tapauksessa - olisi maallemme enemmän kuin tervetullutta.

Katsotaan siis mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ainakin Ylen aamu-uutinen viittasi siihen, että vihervasemmiston poliittisen kannatuksen nousu oli päättymässä. Tämä on hyvä, sillä kuten Nordean tapaus osoitti, ei sosialistisesta vallankäytöstä hyödy ainakaan isänmaa, eivätkä sen yritykset tai asukkaat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Ovatko sijoitusneuvojan intressit vilpittömiä?
Ruotsin vaikea ratkaisu

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Puolalaista lomailua Italiassa

Puola on tullut tunnetuksi maana, joka ei ota vastaan kiintiöpakolaisia ja on siksi joutunut EU-komission hampaisiin. Niitä eivät halua sen enempää maan hallinto kuin kansalaisetkaan.

Iltalehti kertoi tänään, että puolalainen pariskunta koki Italiassa yllätyksen. Siellä poliisi on nimittäin pidättänyt kolme teinipoikaa sekä 20-vuotiaan miehen puolalaisnaisen joukkoraiskauksesta ja hänen aviomiehensä pahoinpitelystä sekä pariskunnan ryöstämisestä.

Turvapaikantekijöihin ja puolalaisten pakolais-asenteisiin tämä liittyy sikäli, että rikoksista epäillyistä nuorukaisista vanhin on kongolainen, jolla ei ole todettu turvapaikantarvetta, mutta joka on kuitenkin saanut luvan jäädä Italiaan "humanitaarisista syistä". Nuorempien epäiltyjen taustoista ei kerrottu iän lisäksi muuta kuin että he olivat poliisin vanhoja tuttuja. Siten heidän yhteytensä humanitaariseen maahanmuuttoon jäi avoimeksi.

Nähtäväksi jää, muuttaako tapahtunut puolalaisten asenteita suhteessa kiintiöpakolaisiin. Positiivisena seurauksena rajojen avaamisesta voitaisiin nähdä komission sanktio-uhan poistumisen lisäksi ainakin se, että ottamalla Italiasta turvapaikanhakijoita tutkittavaksi saattaisi lomailu Italiassa muuttua nykyistä turvallisemmaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Italian uhkailusta ja Ugandan esimerkillisyydestä
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
EU-komissio tarjoaa taakanjaon siementä

tiistai 5. syyskuuta 2017

Turvapaikanhakijauutisia Jyväskylästä ja Kauhavalta

Eilisen päivän aikana uutisoitiin kaksi turvapaikanhakijatapausta. Jyväskylässä laittomasti maassa olevia poistamassa olevan poliisin työtehtäviä häirittiin ja Kauhavalla turvapaikanhakijanuoret aiheuttivat levottomuuksia koulussa.

Jyväskylän tapahtumissa oli kyse kolmen hengen karkottamisesta kotimaahansa Afganistaniin, koska heillä ei ole oikeutta turvapaikkaan. Iltalehden jutun perusteella heitä ei voida palauttaa, koska " talebanit tappavat heidät välittömästi".

Tämä oli melkoinen uutinen. Minä kun olin siinä käsityksessä, että Afganistanin talebanihallinto kukistui jo vuonna 2002 ja maassa on sen jälkeen ollut demokraattinen hallitus, joka hallitsee Kabulia ja suurinta osaa maasta. On siis varsin ihmeellistä kuulla, ettei sieltä löytyisi maasta poistettaville normaalin afganistanilaisen turvallisuustason tarjoavaa asuinpaikkaa, vaan syrjäytetty hallinto pystyisi teurastamaan heidät välittömästi.

Tapaus herättääkin kysymyksen siitä, mitä palautettava perhe voisi tehdä kotimaansa eteen. Olisiko heillä mitään keinoa tukea maan hallitusta ja sitä kautta vahvistaa maan turvallisuustilannetta - ja samalla heikentää talebanien asemaa?

Tai ellei kotimaan turvallisuuden tukeminen kiinnosta, niin olisiko heillä mahdollisuuksia hiljaiseloon jossain kotimaansa kolkassa ja sitä kautta pysyä turvassa Talebaneilta? Ei kai nyt maasta karkotettu perhe ole sentään niin tunnettu Talebanien parissa, että jokainen entistä hallintoa kannattava henkilö tunnistaisi heidät nähdessään - ja pistäisi saman tien kuoliaaksi?

Jos näin olisi, olisi perhe mitä todennäköisimmin saanut turvapaikan Suomesta. Koska niin ei käynyt, ei heillä nyt ole muuta mahdollisuutta kuin palata kotimaahansa. Toivotan heille menestystä sinne sopeutumisessa ja kotimaansa tulevaisuuden rakentamisessa.

* * *

Kauhavan tapaus on epäselvä. Sielä oli ollut kahteen kertaan väkivaltaisia yhteydenottoja, joiden seurauksena paikalle kutsuttiin poliisi. Lopputuloksena tästä poliisi otti kiinni kaksi ja kolme muuta oppilasta poistettiin koulusta.

Kiinni otetut ja poistetut koululaiset olivat valmistavaa luokkaa käyviä 16-18 -vuotiaita turvapaikanhakijoita, jotka olivat aloittaneet koulutiensä syksyllä. Muilta osin tapahtumista ei ole tietoa, paitsi, että nujakoinnissa oli ollut mukana myös kantasuomalaisia lapsia.

Nujakan syyt eivät ole tarkasti tiedossa, mutta ne olivat uutisen mukaan vähäpätöisiä. Aika näyttää, uutisoidaanko niitä meille uutisnälkäisille jossain vaiheessa.

Kauhavan tapaus ei ehkä muuten olisi ollut blogikirjoituksen arvoinen, mutta se kertoo siitä todellisuudesta, johon monet suomalaiset koulut ovat joutuneet. Tässä oli kyseessä yläkoulu, jossa muut oppilaat ovat 13-15-vuotiaita.

Heidän joukossaan kouluun valmistautuvilla luokilla olevat turvapaikanhakijat saavat oppia, jonka tarkoituksena on luoda "hyvä pohja koulunkäynnille Suomessa". Näistä henkilöistä ei siis ole odotettavissa yhä vaativampia työtehtäviä hallitsevaa pitkälle koulutettua työvoimaa, vaan väistämättä yhteiskunnan valtavirrasta sivussa olevia sosiaalituen nauttijoita.

Toki osa saattaa päästä vähän koulutusta vaativiin tehtäviin, mikäli turvapaikka Suomesta järjestyy. Onneksi se on tänä päivänä epätodennäköisempää kuin kotimaahan palauttaminen, sillä robotisaation edetessä yhä useampi tehtävä katoaa työmarkkinoilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Kontula ja Ruotsin uusi normaali
Turun puukotukset: kolme pointtia terrorismista
Kunniaväkivallan uhri sen kertoi

maanantai 4. syyskuuta 2017

Ehdotan Nobelin rauhanpalkintoa Libyan rannikkovartiostolle

Pohdin helmikuussa syitä sille, miksi viime vuonna Välimerellä kuoli ennätysmäärä ihmisiä. Listasin niitä kolme: "ensimmäinen on... ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka...  Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään."

Elokuun alussa kuulimme, että Tunisian kalastajat ja satamatyöläiset olivat ryhtyneet boikotoimaan alusta, joka tarkkaili tuon meritaksitoiminnan laillisuutta. Epäilin boikottien syyksi toimintaan liittyviä rahavirtoja ja ehdotin tutkivaa journalismia asian selvittämiseksi. En kuitenkaan ole havainnut sellaista.

Italia puolestaan uhkaili kesän aikana sulkevansa satamansa pakolaisia rahtaavilta meritakseilta. Siis ns. kansainvälisten järjestöjen pakolaisia Afrikan rannikolta ihmisiä mukaan poimivilta laivoilta.

Lopulta Libyan rannikkovartiosto kyllästyi tilanteeseen. Järjestöjen mukaan se on käyttäytynyt uhkaavasti meritakseja kohtaan ja monet toimijat ilmoittivat sen seurauksena lopettavansa "pelastustyöt".

Mahdollisena syynä toiminnan lopettamiselle pidän jäämistä sivuun meritaksitoiminnan rahavirroista. Näin voisi päätellä ainakin rannikkovartioston tiedottajan kommentista, jonka mukaan "emme vastusta avustusjärjestöjen läsnäoloa yleisellä tasolla, mutta vaadimme heiltä tiukempaa yhteistyötä Libyan valtion kanssa. Heidän tulisi osoittaa suurempaa kunnioitusta Libyan suvereenisuudelle."

Vaihtoehtoisesti paine Euroopasta kävi liian vahvaksi. Esimerkiksi europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps) on jo pitkään vaatinut meritaksitoiminnan lopettamista. Pidän tätä kuitenkin taloudellisia syitä epätodennäköisempänä vaihtoehtona.

Lääkärit ilman rajoja reagoi asiaan antamalla julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan "keskeytämme toimintamme, koska Libyan rannikkovartioston tuoma uhka on mielestämme erittäin vakava. Emme voi asettaa kollegoitamme vaaraan."

Niin tai näin. Nyt näyttäisi siltä, että Libyan rannikkovartiosto on tehnyt yhden vuoden merkittävimmistä ihmishenkiä pelastavista teoista. Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan elokuun 9. päivän jälkeen ei Välimerellä ole menetetty yhdenkään pakolaisen henkeä (Suomen Uutisten juttu aiheesta löytyy täältä).

Sitä ennen tänä vuonna Välimerellä oli kuollut samaisen järjestön mukaan 2410 henkeä. Siis yli 300 henkeä kuukaudessa eli noin kymmenen henkeä päivässä. Ja nyt siis parin viikon aikana pyöreä nolla. Se ei voi olla sattumaa.

Seuraavaksi jään odottamaan valtamedian uutisointia aiheesta. Ehkäpä Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksen, jossa se ylistää Libyan rannikkovartioston toimia. Ja iltalehdet kirjoittavat lööppejä isoilla kirjaimilla.

Yle saattaisi tehdä aiheesta tunnin mittaisen erikoisdokumentin, jossa se pohtisi pakolaisvirtaan liittyviä rahavirtoja ja hyvää tarkoittavien järjestöjen älyllistä epärehellisyyttä. Saisimme tutkivaa journalismia ja punnittuja faktoja verojen vastineeksi.

Ja mikäli tilanne säilyy samanlaisen kuin viimeisten viikkojen aikana, Norjan Nobel-komitean tulisi antaa rauhanpalkinto Libyan rannikkovartiostolle. Näin sekin saisi taloudellista tuloa meritaksitoiminnan perusteella, ja ainakin roppakaupalla kaipaamaansa kunnioitusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Italian uhkailusta ja Ugandan esimerkillisyydestä
Tässäkö EU:n ja Suomen poliittisen johdon tärkeimmät arvot ja tavoitteet?
Ihmissalakuljetus Välimerellä

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Veden muisti palasi jälleen otsikoihin

En yleensä lue lehtien koripallouutisia. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen, sillä yhden jutun otsikossa mainittiin veden muisti. Hätkähdin, vaikka tiesinkin, että väite elää ja voi hyvin ns. "hömppäpiireissä".

Tiedelehti Nature julkaisi aikanaan Jacques Benvenisten ja kumppaneiden tutkimusraportin, jonka mukaan vedellä olisi muisti. Koska tulos ei sopinut yleiseen tietoomme veden käyttäytymisestä, päätti lehden toimituskunta lähettää tarkkailuryhmän Benvenisten laboratorioon katsomaan muistin toimintaa.

No, eihän muisti tietenkään toiminut valvotuissa olosuhteissa eikä vedellä siis ole muistia. Se ei kuitenkaan ole estänyt tieteellistä uutisankkaa veden muistista jäämästä elämään niissä piireissä, joissa siihen tahdotaan uskoa - siis lähinnä vaihtoehtoiseseen lääketieteeseen, erityisesti homeopatiaan, vannovien parissa.

Tällä kirjoituksella on kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen on se, että tahdon levittää tietoa siitä, ettei veden muisti perustu toistettuun tieteelliseen näyttöön siitä huolimatta, että aiheesta on julkaistu tutkimus Nature-lehdessä, vaan kyseessä oli joko tulosten väärä tulkinta tai suoranainen huijaus.

Toinen tarkoitus on se, että tapaus osoittaa tieteelliseen julkaisemiseen liittyvän vaikeuden, joka kertoo jotain tieteen luonteesta. Veden muisti ei tokikaan ole ainoa julkaistu tutkimustulos, joka on myöhemmin osoittautunut vääräksi. Olen jopa itse julkaissut ja myöhemmin korjannut sellaisen.

Tieteellinen julkaisu ei siis ole lopullinen totuus, vaan sillä hetkellä paras mahdollinen käsitys tutkitusta asiasta. Silloin kun tutkimusaineistoa tuotetaan lisää, saattaa myös tieteellinen käsitys asiasta muuttua. Tätä kutsutaan tieteen itseään korjaavaksi luonteeksi.

Erityisen merkittäviä vääriä tuloksia julkaistaan paljon Naturen kaltaisissa huippulehdissä. Aika usein niissä olevia artikkeleita vedetään takaisin, vaikka taustalla ei olisikaan tarkoituksellista huijaamisesta, kuten oli mahdollisesti veden muisti -artikkelissa.

Lehden kannalta kyse on siitä, että ollakseen huippulehti tulee julkaisun sisältää mahdollisimman merkittäviä tutkimustuloksia. Sellainen olisi ollut veden muistin olemassaolokin, mikäli se vain olisi pitänyt paikkansa.

Ilmeisesti siitä syystä Nature otti raportin julkaistavakseen, vaikka epäili tiedon paikkansapitävyyttä jo ennen julkaisemista. Tämän osoittaa jutun yhteydessä ollut kirjoitus, jossa esitettiin varaumia sitä kohtaan. Ja tietenkin se, että lehti organisoi asiantuntijoita selvittämään toistuuko tulos valvotuissa olosuhteissa.

Niin tai näin. Vedellä ei siis ole muistia, eikä Naturen arvostus tiedelehtenä ole kadonnut mihinkään. Mutta tosiasia on, että veden muistiin uskotaan siellä, missä siihen halutaan uskoa, ja missä siitä on taloudellista hyötyä. Eli homeopatian asiakkaiden ja kauppamiesten parissa.

 Ja Naturessa julkaistaan edelleenkin virheellisiä tutkimustuloksia ja niiden korjauksia. Tästä kaikesta huolimatta on tiede edelleenkin paras tapa hankkia tietoa itsestämme ja ympäristöstämme. Ellei sitä olisi, olisi ratsumies tai kirjekyyhky todennäköisesti edelleenkin nopein tapa välittää tietoa maailman tapahtumista eikä blogikirjoituksista osaisi kukaan edes haaveilla vaan tärkeimmät uutiset luettaisiin kaikelle kansalle kirkonmenojen yhteydessä papin toimesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lambergilainen tuho eli mitä tapahtuu kun väestönkasvu pysähtyy
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Tieteellinen huijaus

lauantai 2. syyskuuta 2017

Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta

Silloin tällöin kuulee puhuttavan tutkimustietoon perustuvasta päätöksenteosta. Siis siitä, että päätöksissä huomioitaisiin mahdollisimman pitkälle kustakin aiheesta saadut tutkimustulokset.

Asia ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensinnäkään tutkimustieto ei läheskään aina ole yksiselitteistä, vaan sitä voidaan tulkita monin eri tavoin. Toiseksi myöskään poliittiset tavoitteet eivät aina ole yksiselitteisiä.

Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa metsän eri käyttömuotojen yhteensovittaminen. Siinä missä Vihreä poliitikko haluaisi vähentää hakkuita ja suojella suuria metsäalueita kokonaan talouskäytöltä, haluaisi talouskasvusta ja maaseudun elinoloista huolissaan oleva päättäjä lisätä puunkäyttöä. Ei siihen väliin oikein sovi tieteellistä tietoa, sillä kyse on asioiden arvotuksesta eikä tiedosta.

Toiseksi yksiselitteinenkään tieteellinen tieto ei takaa sitä, että päätösten vaikutuspiirissä olevat ihmiset hyväksyisivät ratkaisut. Hyvä esimerkki saatiin tänä kesänä Tenojoelta, jossa tieteellisen tiedon perusteella rajoitettiin lohen kalastusta. Asiasta nousi melkoinen meteli, vaikka päätöksen takana oli tutkimustieto ja tavoitteena turvata lohikannan ja sitä kautta pohjoisimman Suomen rahasammon eli kalastuksen tulevaisuus.

Tutkijankin kannalta tutkimustiedon käytön korostamiseen liittyy hankalia aspekteja. Se on viime aikoina johtanut Suomessa soveltavan tutkimuksen korostamiseen. Rahavirtoja on ohjattu perustutkimuksesta soveltavaan, minkä seurauksena todellista uutta tietoa tuottavan perustutkimuksen pitkäjänteisyys on vaarantunut. Vaarana on populistisen hömpän rahoittaminen tieteen sijaan.

Samaan aikaan on myös tieteenvastaisuus saanut jalansijaa kansalaisten parissa. Tästä parhaana esimerkkinä on nähtävissä rokotusvastaisuuden nousu, joka on Euroopassa saanut jo aikaan tuhkarokkoepidemian. Toki sen lienee käynnistänyt tuhkarokkoa mukanaan kantavien ihmisten virta Afrikasta, mutta sillä ei olisi ollut vaikutusta, ellei taustalla olisi ollut väestön heikkoa rokotuskattavuutta.

Edelle kirjoittamani ei tarkoita, että jotenkin vastustaisin tieteen tulosten käyttämistä poliittisessa päätöksenteossa. Päinvastoin, kannatan sitä lämpimästi - päätökset on aina syytä perustaa tiedolle aatteellisten tai uskonnollisten intohimojen, taloudellisen ahneuden tai muuten vain virheellisten käsitysten sijasta.

On kuitenkin ymmärrettävä, että tieteellisen tiedon hyödyntäminen on taitolaji. Itse tiedehän on yhteiskunnan kannalta hyödyllisintä silloin kun se toimii oman logiikkansa mukaan, koska siten toimien syntyy parhaiten uutta tietoa. Se toimii ikään kuin raamina yksittäisille päätöksille.

Sen sijaan poliittisesti motivoidut tutkimushankkeet eivät voi vastata kiireellisiin kysymyksiin. Uuden luotettavan tieteellisen tiedon saavuttaminen on siihen aina liian hidasta. Sen sijaan olemassa olevan tutkimustiedon soveltaminen on nopeaa - ja juuri tähän esimerkiksi ministeriöt pyrkivät kuulemalla tutkimuksen asiantuntijoita lakimuutoksia valmistellessaan.

Valitettavasti tieteen asiantuntijatkin ovat ihmisiä. Tenojoen kalastuksen tapauksessa tieto lienee varsin yksiselitteistä, mutta vaikkapa pakolaiskysymyksissä se ei ole sitä. Niinpä yksittäisten tutkijoiden näkemyksiin saattaa sekaantua aimo annos heidän omaa poliittista agendaansa, jonka he naamioivat tutkimuksen kaapuun. Sellainen ei palvele sen enempää tiedettä kuin sitä soveltavaa yhteiskuntaakaan.

Kaiken edelle kirjoittamani voisikin summata siten, että tutkimustietoon perustuva päätöksenteko on kaikista tarjolla olevista vähiten huono vaihtoehto. Siksi sitä kannattaa hyödyntää, mutta samalla muistaa sen rajoitukset ja väärinkäytönmahdollisuudet. Ja pitää huoli siitä, etteivät uutta tietoa tuottavat tiedeinstituutiot tukehdu poliittisten vaatimusten alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marxilainen väitöskirja
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Ihmiskokeita

perjantai 1. syyskuuta 2017

Anna Kontula ja Ruotsin uusi normaali

Turun terrori-isku sai hallituksen edistämään maahanmuuttopolitiikan uudistuksia. Yksi niistä on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten piilottelemisen kriminalisointi.

Sen suhteen kiinnitin huomioni kansanedustaja Anna Kontulan (vas) omakohtaiseen kertomukseen. Toistan sen seuraavassa sellaisenaan.

"Ainakin yhden kerran uskon pelastaneeni näin ihmisen hengen. Kyse oli vakavasti sairaasta, joka odotti pääsyä operaatioon Suomessa. Häntä oltiin palauttamassa maahan, jossa hoitoa ei ollut saatavilla. Piilottamista tarvittiin siksi aikaa, että paperityöt saatiin kuntoon ja henkilö pidettyä maassa toimenpiteeseen saakka... Paperittoman majoittaminen jonkun kotiin on välttämätöntä silloin, kun ei muita vaihtoehtoja ole."

Kommentti osoittaa, että Kontula on katsonut asiakseen poliisin toiminnan häirinnän sekä veronmaksajien kustantaman palvelun järjestämisen henkilölle, joka ei ole siihen oikeutettu. Mikäli näin toimittaisiin yleisemmin, ei verojen määrälle Suomessa taitaisi olla minkäänlaisia rajoja. Eikä poliisin toiminnalle yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi edellytyksiä.

Kontula maalaili Ylen jutussa myös suloisia kuvia naapurimaastamme Ruotsista. Toistanpa senkin sellaisenaan.

"Ruotsissa on jo ihan normaalia, että paperittomat lapset käyvät koulua muiden kanssa. Lasten vanhemmat pitävät ravintoloita, joissa saattavat virkamiehet käydä syömässä. Se on normalisoitunut osaksi yhteiskuntaa."

Sattumalta Helsingin Sanomat kirjoitti tänä aamuna Ruotsin maahanmuuttajataustaisen katunuorison normaalista arjesta. Lainaan siitäkin jutusta muutaman valaisevan kohdan, jotka kertovat tilanteen "normalisoitumisesta" naapurimaassamme.

"Gazalaisella pojalla on kalliit Fjällrävenin vaellushousut, taskussa Ray-Banin aurinkolasit ja ranteessa kultaketju. Vaatteet ovat joko varastettuja tai katukaupasta ostettuja, hän kertoo rehvakkaasti... Päivät kuluvat tavallisen teini-ikäisen ja nuorisorikollisen elämäntyylien välillä. Poikajoukko hengaa keskustassa, kiikaroi tyttöjä, polttaa tupakkaa, katunyrkkeilee ja käy kauppaa varastetulla tavaralla... Almasri voisi käydä koulua, mutta sen sijaan hän siivoaa pimeästi päiväkotia ja varastaa... ´Löin häntä. Nyt hän leikkaa hiukseni ilmaiseksi ja ostaa minulle tupakkaa, koska hän pelkää minua.´" 

"Ibrahim kertoo elättävänsä itsensä kaikilla mahdollisilla taidoilla, joita hänellä on. Jos hän näkee jotain arvokasta, hän ottaa sen... Ibrahim sanoo, ettei hän aktiivisesti myy huumeita. Mutta jos hän löytää jostain myytävää, niin hän kyllä myy sen." 

Kuten lukijani luultavasti arvaakin, oli HS:n juttu katulapsia vahvasti ymmärtävä eikä maininnut esimerkiksi jengisotia, seksuaalirikoksia tai autojen polttamisia. Siitä huolimatta edelle kopioimani lainaukset asettavat outoon valoon sen, mitä kansanedustaja Kontula pitää normalisoituneena osana yhteiskuntaa. Tai ehkä jopa tavoittelemisen arvoisena?

Mutta toki Kontulalla on sananvapaus. Sen sijaan hänellä ei jatkossa - mikäli hallituksen esitys toteutuu - ole vapautta hankaloittaa poliisin työtä, joka pyrkii ehkäisemään Ruotsin tilanteen toistumisen Suomessa. 

Tämä on hyvä, vaikka joudun tässä kyllä tunnustamaan, että epäilen Kontulan jatkavan laittomien maassaoleskelijoiden piilottelua poliisilta, vaikka se kriminalisoitaisiinkin. Näin siksi, että hän on aiemmin ilmoittanut hyväksyvänsä esimerkiksi verojen kiertämisen eikä siksi näyttäisi pitävän kovin korkeassa arvossa yhteisten pelisääntöjen noudattamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!