perjantai 8. syyskuuta 2017

Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista

Lukiessani tämän aamun Helsingin Sanomia törmäsin pariin kummallisuuteen. Ja päätin nostaa ne arvoisan lukijanikin ihmeteltäviksi.

Ensimmäinen koski tulonjaon muutoksista kertovaa juttua, jossa kerrottiin hallituksen budjetin vaikutuksista suomalaisten tuloeroihin. Lyhyesti sanottuna tuloerojen kerrottiin kasvavan, koska tulonsiirrot vähiten ansaitseville pienenevät ja vauraammat saavat veronalennuksia.

Jutussa haastateltu asiantuntija kuitenkin huomautti, että tuloerolaskelmissa ei ole mukana käyttäytymisvaikutuksia eli esimerkiksi sitä, että hallituksen tuloeroja kasvattaneet toimet ovat toisaalta voineet parantaa työllisyyttä ja nostaa ihmisiä pois perusturvan varasta.

Jäin itsekseni ihmettelemään, että mitä sellaisilla tuloerolaskelmilla sitten tehdään. Ja huomioiden jutun hallituksen politiikkaa moittivan sävyn, onko toimittajalla tosiaankin toiveena, että tätä maata vietäisiin eteenpäin vuosi vuodelta kiihtyvällä jakopolitiikalla ja sen rahoittamiseksi kiristettävällä verotuksella? Ja ellei toimittajalla, niin kuitenkin poliittisen kenttämme vihertävällä vasemmistolla (esimerkki ja toinen).

Kyllä minä itse näen verovaroin toteutettua tulojen tasa-arvoa parempana tavoitteena työnteolla toteutetun tasa-arvon. Eli täystyöllisyyteen perustuvan tulonmuodostuksen, jossa työntekijä saa ansaitsemansa palkan s.o. kohtuullisen osuuden työnsä tuottamasta arvonlisästä ja yrittäjä toimintaansa kannustavan tulon ottamastaan taloudellisesta riskistä ja innovatiivisuudestaan.

Ilman niitähän ajan myötä loppuvat myös verotulojen kertyminen ja sitä myötä kaikenlaiset tulonsiirrot. Siksi tulisi tuloerojenkin tilastoinnissa jollain tavalla huomioida se, mistä kukin toimeentulonsa saa. Tai ainakin noiden tilastojen tulkinnassa.

* * *

Toisessa aamun uutisessa kerrottiin elintasopakolaisten palautuslentoja vastustavista mielenosoituksista, joiden takia eilinen lento Afganistaniin siirrettiin Lappeenrantaan. Jutun ingressissä luki, että "HS tapasi poliisin Afganistaniin palauttamia miehiä Kabulin kansainvälisellä lentokentällä torstaiaamuna. Osa kokee olevansa vaarassa."

Siis hetkinen. Mistä HS:n toimittaja tietää, että tulijat kokevat olevansa vaarassa. Kyllä he tarkalleen ottaen tietävät vain sen, että nämä kertovat kokevansa niin. Ja jo noista kertomuksista selviää, ettei heistä kenelläkään ole turvapaikan tarvetta.

Haastatelluista ensimmäinen nimittäin kertoi, että hänen kotimaakuntansa on hänen uskontonsa takia vaarallinen. Mikä pakko hänellä on sitten matkata kotimaakuntaansa sen sijaan, että asettuisi laajassa maassa jonnekin muualle?

Toisen, Iranista saapuneen ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen pitkin Eurooppaa palautusta paenneen, elintasopakolaisen mukaan hänen enonsa tappaa hänet "varmasti", mikäli saa kuulla paluusta Afganistaniin. Kuka ihme pakottaa kertomaan asiasta enolle tai ylipäänsä kenellekään enon tuntevalle?  

Kolmas, käytännössä koko ikänsä turvallisessa Iranissa asunut, oli lähtenyt sieltä koska Iran oli tarjonnut hänelle oleskelulupaa vastineeksi osallistumisesta terrorismin vastaiseen sotaan Syyriassa, mutta hän ei halunnut lähteä sinne. Tämä henkilö aikoo nyt hakeutua tätinsä helmoihin Kunduziin, joka on hänelle vaarallinen. Samoin kuulemma paluu Iraniin.

Turvallinen Kabul on kuitenkin kuulemma mahdoton vaihtoehto, koska hän ei tunne siellä ketään. Minua jäi tämän kolmannen kohdalla ihmetyttämään se, miten ihmeessä hän saattoi tulla Suomeen, vaikka tuskin täälläkään asui joukoittain hänen tuttujaan ja sukulaisiaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?
Kallion autoilutapaus ja institutionalisoitunut poliittinen korrektius
Rehellisyys maan perii - vai periikö?


15 kommenttia:

  1. Jopa satusetä H. C. Andersen kalpenee afgaanien rinnalla...

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Satusetä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talouselämä tänään:

      "Rikosseuraamuslaitos: Osa Suomessa olevista muslimivangeista juhlii terroritekoja"

      Poista
    2. Ikävää, mutta ei yllättävää. Kaikkihan me muistamme Lähi-idästä välitetyt kuvat rimuitsevista muslimeista 9/11 jälkeen.

      Poista
  2. Meikäläinen ei-muodissa-oleva kuiva pragmaatikko kummeksuu näitä "Tuhannen ja yhden yön" "musta tuntuu turvattomalta"- satuja.
    Kun aiemmin tuli luettua koraani, osia haditheista, pari profeetta M:n elämänkertaa, toivoisi edes joidenkin, tätä invaasiota kannattavien lukevan niitä. Ja tekemään 'ahaa'-elämyksiä. Esim median hokema "turvattomuudesta" pitää kyllä paikkansa: kaikki muslimimaat ovat omilleenkin, saati vääräuskoisille turisteille vaarallisia maita. Eikä niitä saada i-uskon vallitessa koskaan turvallisiksi siinä mielessä kuin SUomi oli turvallinen vielä neukkulan aikana.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on se oleellinen asia. Siihen sitten lisänä, että vaikka tulijoiden joukossa olisikin osa luotettaviksi osoittautuvia ihmisiä niin miten heidät suuresta joukosta eroittaa? Ei siihen riitä vuosi tai pari, yksilö pitää tuntea pitkään, vieläpä hiukan niinkuin "koetella". Ei se käytännössä onnistu, toisin kuin länsimaista tulevan kohdalla on. Ikävä kyllä! hh

      Poista
    2. Tämä on se keskeinen ongelma.

      Poista
  3. Nykyajan toimittajat eivät näe mitään eroa sillä, ovatko yksilön tulot ansaittu omalla työllä vaiko Kelan tai työttömyyskassan tulonsiirroilla.

    Perusturvaetuuksien indeksikorotusten jäädytyksellä on mitättömän vähäinen vaikutus pieniin tuloihin.

    Ihmettelen, että Hesari oli lähettänyt kuvaajan ja toimittajan Kabuliin raportoimaan palautettujen afgaanimiesten valheista. Toimittajalle siitä piste, että hän totesi "Hussainin" jättäneen täsmentämättä, minkälaisia uhkia hän oli aikoinaan Talebanilta.

    Mutu-arviona sanoisin, että minun elinaikanani Suomessa on tapettu useita tuhansia suomalaisia. En ole kuitenkaan edes suunnitellut hakevani ulkomailta turvapaikkaa. :-)

    VastaaPoista
  4. Hesarin ja koko Sanomain toimituksessa on havaintoni mukaan nähtävissä erikoinen syklisyys tai joku vastaava toimintamalli, täytyy varmaan oikein ruveta pitämään kirjaa siitä miten se toistuu. Tämän jos pystyisi yhdistämään toimituksen vuorokiertoon niin voisi ehkä päätellä jotakin talon sisäisestä ryhmittymisestä, jopa ehkä nimetä sen ydinryhmän jonka tehtävä on aina tuupata vauhtia isolle pyörälle valitun uutisointistrategian mukaisesti. Seuratkaapa huviksenne.

    VastaaPoista
  5. Eikös nuo muslimikulttuurit ole näin länsimaiseen elämänmenoon verrattuna käsittämättömän vieraanvaraisia? Ainakin sellaisen käsityksen olen saanut tiedotusvälineitä seuraamalla. Mikäs on Kabulissa ollessa.

    VastaaPoista
  6. Näille matkalaisille kävi köpelösti, ja niin käy vielä monelle, toivottavasti. Nimittäin arpajaisisa, vetivät tyhjän arvan, eli tämä arpa ei voita.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  7. Totta tai ei, suomella ei ole varaa islamisoitua tulevaisuudessa enempää.

    Toisekseen kun ottaa huomioon kuinka moni valehtelee jo pelkästään nimensä ja ikänsä, ei ihan helposti voi uskoa yhtään mihinkään muuhunkaan mitä tulijat sanovat..

    VastaaPoista
  8. "miten ihmeessä hän saattoi tulla Suomeen, vaikka tuskin täälläkään asui joukoittain hänen tuttujaan ja sukulaisiaan?"

    Kieltämättä arvoituksellista, mutta voisikohan seuraava sitaatti valaista asiaa.

    "Suomesta B ei kertomansa mukaan tiedä mitään. B on ilmoittanut, että he eivät voi viettää perhe-elämää Etiopiassa, koska hänellä ei ole työtä siellä. Suomessa se B:n mukaan on mahdollista, koska elämä siellä on ilmaista."

    Hyvä yleisö! Luulette ehkä, että tällainen on rasifistien panettelua. Eihän kukaan hädänalainen tule tänne tuollaisella ajatuksella. Hyi olkoonkin koko ajatusta!

    Erehdytte. Kyseessä on sanatarkka lainaus eräästä KHO:n päätöksestä. Googlatkaa.

    VastaaPoista
  9. Uutisissa kerrottiin että Suomessa on 50 000 työtöntä korkeakoulutettua henkilöä! Mihin tässä vielä pakolais korkeakoulutettuja työntekijöitä tarvitaan? Kunhan saataisiin omatkin korkeakoulutetut työelämään. Ja Rusakko vielä kehotti pakolaisia hakemaan työstatusts, jos hylsy tulee asylum hakemuksesta. Tekemään mitä: partureiksi vai pizzanpaistajaksi vai taksikuskiksi...

    YLEn uutiset tänä iltana kaikkien aikojen pohjanoteeraus, jos katsoitte tiedätte miksi...

    Setarkos

    VastaaPoista
  10. Yle historioi:

    "Yli 30 veteraania avaa viimein suunsa jatkosodan verilöylystä: Pakokauhua, seonneita päälliköitä eikä tietoakaan organisoidusta puolustuksesta"

    https://yle.fi/uutiset/3-9816288

    Olisiko tämä nyt sitä wihapuhetta? Vai asiallista kritiikkiä niitä kohtaan, jotka uhrasivat henkensä osoittaessaan vihaa estämällä Suomea liitettäväksi kommunistiseen paratiisiin?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!