keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Medialle oppia taiwanilaiselta talonrakentajalta

Aamun lehti nosti esille itsestäänselvyyden. Se nimittäin kertoi tapauksesta, jossa mielenosoittajat oli kutsuttu kohteenaan olevan ihmisryhmän kanssa keskustelemaan. Neuvonpidon jälkeen oli saavutettu varsin kohtuullinen yhteisymmärrys.

Yhteisymmärryksen pohjana oli molempien jakama näkemys siitä, että jokaisella on ihmisarvo ja samat oikeudet. Siitä mielenosoituksen järjestäjä kertoi seuraavasti.

"Tämä oli tällä uralla, kun olen pian kaksi vuotta ollut aktiivinen näissä asioissa, ensimmäinen kerta, kun ketään kiinnosti, minkä takia me olimme siellä mielenosoittamassa ja mitä meillä oli asiaa ja päästiin asiallisesti sanomaan se. Kaksi vuotta meitä on haukuttu rasisteiksi ja natseiksi. Kyllähän se meni aika tunteisiin. Tarvittiin taiwanilainen talonrakentaja, että joku kiinnostui."

Itsestäänselvyys tämä on siksi, että ihmiset ovat maailman sivu pystyneet hälventämään ristiriitoja keskustelemalla näkemyksistään, kuuntelemalla toisiaan ja pyrkimällä ymmärtämään. Blogitekstin aiheeksi se valikoitui siksi, ettei suomalainen media ole ollut juurikaan kiinnostunut keskustelemaan siitä, miksi suomalaiset yleisesti vastustavat maamme holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, vaan se on käyttänyt surutta leimakirvestä tehdäkseen lukijoidensa keskellä mielipidepropagandaa.

Olisiko siis aika myös mediassa lähteä keskustelemaan maahanmuutosta - ja muistakin asioista - kuunnellen tasapuolisesti kaikkia näkemyksiä, uutisoimalla esitetyt mielipiteet siten kuin ne on tarkoitettu sekä pyrkimällä mahdollisissa analyyseissään luomaan näkemys esitettyjen näkemysten eikä toimituskuntien omien ennakkoluulojen perusteella. Jos näin tehtäisiin, saataisiin yksi kansakuntaamme jakava ristiriita - ellei nyt pois päiväjärjestyksestä - niin ainakin sivistyneen keskustelun aiheeksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla
Media värittää maailmankuvaamme
Urbaani impiwaara

12 kommenttia:

  1. "...uutisoimalla esitetyt mielipiteet siten kuin ne on tarkoitettu sekä pyrkimällä mahdollisissa analyyseissään luomaan näkemys esitettyjen näkemysten eikä toimituskuntien omien ennakkoluulojen perusteella."

    Minä vähä luulen, nottei tuohon riitä edes kaikki kiinalaisetkaan talonrakentajat.

    VastaaPoista
  2. Näinhän yhteiskunnassamme yritetään joka päivä tehdä - keskustella. Mitä mieltä olet ollut esim Perussuomalaisten aiemmasta avoimen rasistisesta linjasta erivärisiä ja -näköisiä kohtaan, joista on tasaisin väliajoin ihan oikeusasteita myöten tuomioitakin tullut? Millainen lähtökohta se on ollut poliittiselle keskustelulle? Kenen on täytynyt hieman avartaa ajatteluaan jotta keskustelu edes onnistuu jotenkin samasta aiheesta?

    Päätelmästäsi olen samaa mieltä, ja sitä olen peräänkuuluttanut itsekin kaikki nämä vuodet - asiallista keskustelua.

    Rasismi on täytynyt kitkeä sitä ennen, koska sille ei ole siinä tilaa. Terveelle epäluuloisuudelle tilaa on hyvinkin. Sävyeroja, sano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tunnetuimpien tuomittujen tuomiot ovat olleet kyseenalaisia, jopa poliittisluonteisia. Esimerkiksi Halla-ahon tuomio tuli ilmiselvästä oikeudellisen kaksoisstandardin testauksesta sekä uskonnollisen näkemyksen loogisesta johtopäätöksestä.

      Tuomion vääränä pitämisestä huolimatta en kuitenkaan arvosta Halla-ahon tuomioon johtanutta kirjoitusta kovin korkealle; etenkään tuo johtopäätös ei ollut muotoilultaan onnistunut. Toisaalta en arvosta oikeuttakaan, joka meni osoittamaan ihan itse (ilmeisesti poliittisessa kiihkossaan), ettei se kohtele kaikkia ihmisiä tasavertaisesti.

      Hakkaraisen tuomiota olen analysoinut täällä. Totesin jo tuolloin, että Hakkaraisen tuomioon johtanut lausahdus ei ollut Nizzan terrori-iskun aikana uusi etenkään some-todellisuudessa. Ja vaikka se ei ollutkaan kirjaimellisesti totta, muodosti se kuitenkin hyvän approksimaation viime vuosien terrorismista länsimaissa. Siksi tuomio oli käsittämätön.

      Toisaalta tietyt tuntemattomampien Perussuomalaisten saamat tuomiot lienevät tulleet paremmin perusteluin. Sellainen oli esimerkiksi Olli Sademiehen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan saama tuomio.

      Niin tai näin. Rasismi ei ole hyvä lähtökohta poliittiselle keskustelulle. Mutta sitä ei ole myöskään rasistiksi leimaaminen silloin kun se ei ole perusteltua.

      Vielä vähemmän sitä on esimerkiksi vastapuolen nimittely rotutohtoriksi. Saati henkilöön käyvä uutisointi, jonka mukaan nimeltä mainittu henkilö olisi sanonut haluavansa vihreiden naisten tulevan raiskatuiksi, vaikka hän ei ollut sanonut näin. Minusta sellaiset kommentit tulisi tuomita kunnianloukkauksena.

      Minusta on aivan selvää, että molemmilla puolilla maahanmuuttokeskustelua on ihmisiä, joiden tulisi sinua mukaillen "avartaa ajatteluaan". Erityisen tärkeää se olisi verorahoitteisen median osalta, jonka tulisi toimituskunnan omista näkemyksistä huolimatta osata uutisoida maahanmuuttokeskustelun puheenvuorot tasapuolisesti ja sellaisina kuin ne ovat.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta.

      Pidin vastauksestasi, eniten sen asiallisuudesta ja ymmärtävästä otteesta. Siihen tässä pyritään ihan jokainen.

      Tarkoitukseni oli alleviivata sitä, että kun lähtökohdat ovat olleet tässä maassa mielestäni rasistiset alunperin, erityisesti Perussuomalaisten osalta, on itse keskusteluun pääseminen vienyt aikaa avoimen rasismin takia. Monien on täytynyt ajatella asioita, tutustua erilaisuuteen, pohtia, ymmärtää, olla kriittinen ja tehdä uusia päätelmiä asioita. Toisin sanoen - kasvaa ihmisenä.

      Ja toinen pointti oli ymmärtää mediaa siinä mielessä, ettei se hyväksy enää ainakaan virallisesti avointa rasismia maassamme. Maahanmuuttokeskustelua ja pakolaispolitiikan ruodintaa voidaan jatkaa ( aloittaa ) mielestäni vasta tältä pohjalta.

      Jaan sen huomion, että media on ollut kovin kriittinen PS:ää kohtaan. Toisaalta minun on asiasta subjektiivisesti mediaa tässä ymmärtäen ollakaan kovin paljon eri mieltä. Tai mahdollista se toki on, mutta olen median "tyylin" kanssa samoilla linjoilla, ja tässä olemme sinun kanssasi varmaankin eri mieltä.

      Hyvässä hengessä toivoen kuitenkin.

      Poista
    3. Jos vaihtoehtomediaa toivot lisää, tutustu joskus Rautatieaseman asematunnellissakin jaettavaan Voima-lehteen. Siinä kyseenalaistetaan kyllä niin kaikki, ettei enää tiedä miten päin olla. Tee se ihan yleissivistyksen nimissä ja viskaa lehti lehtiroskikseen jos ei miellytä...

      Suosittelen tutustumaan. Usein kun mennään asiassa kuin asiassa tarpeeksi kauas toisista ja yleisestä ajattelusta, hyvinkin erilaiset marginaalit tulevatkin vastaan toisiaan!

      Poista
  3. Liekö tämä kirjotus satiiria vai mitä?
    http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242768-uusi-turkuun-liittyva-terroriepaily#comment-3644204

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vaan että miten uskomattomasti yrietään häivyttää islmiinliittyvä terrorismi vaikka millä ..

      Poista
  4. Aikoinaan Lenin-Stalin, Hitler, Pol Pot ja monet muut historian nimimiehet hääräilivät ideologioidensa siivittäminä keinoja kaihtamatta. Nykypäivän häärijöitä on ympäri maailmaa toteuttamassa omia sairaita utopioitaan kulttuurimarxismi yhtenä ideologisena alustanaan. Rasismisyytökset, multikultit jne ovat vain välineitä tavoitteeseen pyrkiessä. Keskustelkaa nyt sitten heidän kanssaan. Toivotan onnea ja menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demokratiassa riittää kun saadaan julkisen keskustelun kautta kansan suuri enemmistö ymmärtämään ja toimimaan vaaleissa sen mukaisesti. Nyt tasapuolisen keskustelun puute tekee ymmärtämisen mahdottomaksi pelkkää valtamediaa seuraamalla.

      Poista
  5. Tasapuolisen keskustelun puute merkitsee sitä, että demokratiaa ei ole, koska aktiivinen keskustelu on epädemokraattisin menetelmin estetty. Kenen kanssa siis keskustella? Keskustelu tyyliin vuoropuhelu kuka vain Kim J Un I:n kera? Onko Suomessa demokratia?

    VastaaPoista
  6. "Demokratiassa riittää kun saadaan julkisen keskustelun kautta kansan suuri enemmistö ymmärtämään ja toimimaan vaaleissa sen mukaisesti."
    Otan tuon tokaisun sarkasmina.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!