lauantai 20. tammikuuta 2018

Helsingin Sanomat Ruotsi-tiedon lähteenä

Helsingin Sanomat on jostain syystä muuttanut linjaansa Ruotsia koskevan uutisoinnin suhteen. Tämän voi päätellä siitä, että alkuvuoden aikana lehden lukijoita on lähes päivittäin valistettu maahanmuuton aiheuttamista ongelmista länsinaapurille.

Yksi tämän päivän uutisista kertoi siitä, kuinka Malmössä oli perjantai-aamuyöstä ammuttu kahteen asuntoon ja Tukholmassakin oli ammuskeltu. Mikä vielä informatiivisempaa, jutussa annettiin myös tilastotieto, jonka mukaan ampumiset eivät todellakaan olleet yksittäisiä sattumuksia: naapurimaassa oli viime vuonna peräti 320 ampumavälikohtausta, joissa kuoli 43 ja loukkaantui 140 ihmistä.

Toisaalla samassa lehdessä analysoitiin tietoa, jonka mukaan Ruotsissa puhutaan parhaillaan armeijan käyttämisestä ongelmallisilla maahanmuuttaja-alueilla toimivien rikollisjengien rauhoittamiseen. Täältä Itämeren itärannalta katsoen se on hyvä ajatus, koska Ruotsin poliisi on todellisissa vaikeuksissa nuorukaisia vastaan käymässään taistelussa.

Siitähän HS uutisoi jo eilen taustoittaen silloinkin juttuaan tilastotiedolla.  Poliisia vastaan suunnattuja hyökkäyksiä oli runsaasti etenkin viime lokakuussa: Västeråsissa, Helsingborgissa, Växjössä, Kinnassa ja Vännäsissä. Ja lopuksi vielä sekin, että "hieman ennen uuttavuotta Malmössä puolestaan räjäytettiin poliisiaseman eteen pysäköity poliisiauto".

En tiedä mikä on johtanut HS:n toimituksen linjanmuutokseen. Todellisesta muutoksesta kuitenkin lienee kysymys, sillä viimeisten viikkojen uutisointi on poikennut niin selvästi aiemmasta. Ehkä lehti on saanut linjastaan riittävästi negatiivista palautetta. Vai olisivatko alenevat tilausmäärät saaneet muutoksen aikaan?

Ja tietenkin on vielä se mahdollisuus, että naapurimaan katastrofaalinen tilanne olisi saanut toimittajien harmaat aivosolut raksuttamaan. Tiedä häntä, mutta juuri nyt olen tyytyväinen lehden linjaan tässä asiassa. Ja samalla surullinen siitä, että verorahoillani toimiva Yle jatkaa entisellä salailulinjallaan ja näyttäytyy HS:n linjamuutoksen jälkeen yhä selvemmin puhdaspiirteisenä valemediana.

Valitettavasti joudun kuitenkin pelkäämään, ettei HS:n asiallisen Ruotsin-uutisoinnin linja ole välttämättä pysyvä. Olen nimittäin aiemminkin kiinnittänyt huomioni siihen, että Sanomien toimituksellinen linja näyttäisi muuttuneen, mutta joutunut pian pettymään karvaasti.

Tällä kertaa erona on kuitenkin asiallisen uutisoinnin kesto: siinä missä aiemmin puhuttiin yksittäisistä jutuista, on aidon tiedonvälityksellinen linja jatkunut nyt jo viikkoja. Pysyvän asialinjan pysyvyyden toivossa on siis hyvä elää.

Tosin samaan hengenvetoon on todettava, ettei asiallisen linjan voittokulku HS:n toimituksessa näy ulottuneen kaikkeen uutisointiin. Siitä esimerkkinä päivän lehti julkaisi jutun toisiaan vastaan Syyriassa taistelevista suomalaisista - siis suomalaisista - Hussein Faisal Alista, Bagok Kullervosta ja Ariel Shervanista verraten heidän sotimistaan Suomen vuoden 1918 tapahtumiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moniavioinen ja viileä apina
Aloittiko Helsingin Sanomat asiallisen maahanmuutto-uutisoinnin?
Helsingin Sanomat valotti varovasti Ruotsin arkea

15 kommenttia:

  1. Jos linjamuutos tuli, se tuli hitusen liian myöhään. Lopetin hesarin lukemisen (vihdoin myös ilmaisuutisten) joitain viikkoja sitten täydellisen kyllästyneenä lehden harjoittamaan tarkoitushakuiseen valehteluun.

    Huomasin että jo pelkät yltiövihervasemmistolaiset otsikot saivat minut pahalle tuulelle. Pari klikkausta ja RSS-syötteenlukijani vapautui tuosta pahanilmanlinnusta pysyvästi. En ole katunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei HS:n punevihreys ole nähdäkseni mihinkään muuttunut, vaan ainoastaan Ruotsia koskeva uutisointi. Siksi liitin kirjoitukseeni tuon loppukaneetin "suomalaisista" Syyriassa.

      Poista
  2. Mä en kyllä innostuisi tästä vielä yhtään.

    Ehkä tässä on kyseessä jonkinlainen aikajanan rakentaminen Hesarin narratiiviin, jossa Ruotsidemokraattien tai muiden nousu on hätäännyttänyt mamut ja saaneet heidät tekemään tällaisia hätähuutoja.

    Kun tarinan kertominen aloitetaan kesken tapahtumien, voi esimerkiksi näyttää siltä, että Israel hyökkäsi Gazaan ihan ilman mitään syytä 2014 ja Myanmar aloitti viattomien sortamisen tuosta vain, ilman mitään syytä.

    Tai että Ruotsissa on ihan vain sattumalta äkkiä alkanut väkivalta-aalto.

    Ceterum censeo YLE et Hesari esse delendam


    t: Vitjaantunut Stadilainen

    VastaaPoista
  3. Luulisin että Hesarin tapauksessa on kysymys leivän paksuudesta. Hesari on vuosikausia satuillut esimerkiksi pakolaisten korkeasta koulutuksesta ja rikkauden tahkoamisesta kohdemaille. Nyt Hesarin ruokaspöydässä on havaittu että leipä on ohentunut. Vaihtoehtomediat ovat kertoneet lukijoille karuja realiteetteja pakolaisista ja Hesarin tilaajat heittävät tunkin Hesarille. Ruotsi on ollut Hesarille Pyhä Lehmä kautta aikojen, mutta leivän oheneminen saa jopa Hesarin kritisoimaan Pyhää Lehmää. Persläpi Ylellä ei ole ongelmia leivän kanssa, ulosti se mitä tahansa.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä Hesarissa on viime viikkoina pikkuisen laajennettu näkökulmaa eli annettu periksi lukijoiden kritiikille.

    En ole kuitenkaan leppynyt tyhmistöä edustaville toimittajille.

    VastaaPoista
  5. Minua huvittaa, kun tuosta armeijan tuomisesta moniongelmalähiöihin on tullut nyt hyväksytty ajatus jopa Hesarissa esitettäväksi. Meillä täällä Suomessa vakavaa sisäistä turvallisuusuhkaa ainakin Hesarin mukaan edustava MV ja sen "vihapuheiset" kommentoijat ovat ainakin pari vuotta sitten jo ehdottaneet samaa armeijan tuomista Ruotsin lähiöihin. Hesarille tietenkin kaikki on aivan uutta.

    VastaaPoista
  6. Jos haluaa saada monipuolisempaa tietoa Saksan ja Ruotsin nykymeiningistä, kannattaa seurata Pertti Rönkköä ja PT-Mediaa. Ovat erityyppisiä eivätkä liity muuten toisiinsa kuin siinä mielessä, että tarjoavat mielenkiintoista ajankuvaa.

    VastaaPoista
  7. Armeija pitää rautaisella kädellä rauhaa yllä mamu-alueilla.. varmasti on kotoisa olo ainakin tuolloin :D

    Vaan kenen puolella ruotsin armeijassa työskentelevät allahin soturit lopulta taistelevat?

    VastaaPoista
  8. Sain tarpeekseni HS:n propagandasta EU-jäsenäänestyksen yhteydessä. Äänestin EI sekä EU:lle että HS:lle. Se on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä kuluttajana.

    VastaaPoista
  9. Proffa, Pravdan linjamuutoksen taustalla lienee se, että vanha Tukholman kirjeenvaihtaja Elina Kervinen on vaihtunut Petja Pelliksi. Eli kannattaa antaa kannustavaa palautetta suoraan hänelle ja rohkaista jatkamaan ja pitämään selkänsä suorana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti olet oikeassa. Mutta kyllä nykyinenkin kirjeenvaihtaja tarvitsee jonkinlaisen päätoimittajan hyväksynnän linjalleen.

      Poista
  10. Hei!
    Kerrothan Facebook:lle mielipiteesi - onko HS luotettava uutislähde?

    Yle tänään:
    https://yle.fi/uutiset/3-10032759

    "Facebook täsmensi strategiaansa – antaa nyt käyttäjien arvioida luotettavat uutislähteet"
    "Taustalla on Facebookin pyrkimys torjua väärän tiedon levittämistä."

    "Facebook päätti turvautua käyttäjäkyselyyn, jotta se voi objektiivisesti arvioida luotettavia uutislähteitä.
    Kyselyssä aiotaan tutkia käyttäjien perehtyneisyyttä uutislähteisiin ja luottamusta niihin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kas näin Fecesbook saa muodostettua listan käyttäjistä, joita kohdannee 'digitaalinen holokausti'. ;)

      Uskonnon perusteella sellaista kun ei saa (enää) tehdä.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!