perjantai 2. maaliskuuta 2018

Nigerialaisnainen sai jäädä lapsensa kanssa Suomeen

Kirjoitin vajaa vuosi sitten raskaana olevasta homoseksuaalista nigerialaisnaisesta, joka oman kertomuksensa mukaan pakeni tapetun tyttöystävänsä isää, koska tämä oli seurannut häntä jopa maan pääkaupunkiin Lagosiin, minne hän oli paennut ihmisoikeusjärjestön hoiviin. Matkalla pääkaupunkiin nainen oli kertomansa mukaan tullut yhden raiskauskerran seurauksena raskaaksi.

Totesin tarinan epäuskottavaksi ainakin kolmesta eri syystä. Samaan oli päätynyt myös maahanmuuttovirasto. Tästä huolimatta tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin hovioikeus on palauttanut nigerialaisnaisen tarinan maahanmuuttovirastoon oleskeluluvan myöntämistä varten.

Aiemmassa kirjoituksessani totesin, että "jos maahamme saapuu tuhat turvapaikanhakijaa yhtä uskottavalla tarinalla kuin HS:n jutussa, on heistä kahden tarina todennäköisesti totta. Ja heidät käännytetään väärin perustein." Toiselta puolelta tarkasteltuna se tarkoittaa sitä, että jos tällaisilla tarinoilla myönnetään oikeus jäädä Suomeen, saamme tänne jokaista oikeasti vainoa ja hätää paennutta kohden 499 elintasopakolaista.

Nyt tehdyn päätöksen mukaan hovioikeus ei todennut tarvetta turvapaikalle, mutta siitä huolimatta halusi nigerialaisnaisen ja hänen lapsensa saavan jäädä suomalaisten elätettäväksi homoseksuaalisuutensa takia. Näin siksi, että Nigeria on homoseksuaaleille vaarallinen maa, mitä ei sinänsä ole syytä epäillä.

Homoseksuaalisuuden yleisyydestä ei ole selkeää käsitystä. Jos oletetaan heidän määräkseen viisi prosenttia, on heitä Nigeriassa tällä hetkellä noin yhdeksän miljoonaa.

Tuomioistuin painotti ratkaisunsa yhteydessä sekä sitä, ettei homoseksuaaleilta voida vaatia seksuaalisen suuntautumisensa piilottamista, että Nigerian vaarallisuutta homoseksuaaleille. Siten se avasi kertapäätöksellä Suomen rajat yhdeksälle miljoonalle nigerialaiselle homoseksuaalille. Sekä kaikille muillekin sillä edellytyksellä, että he osaavat kertoa olevansa homoseksuaaleja.

Nyt käsitellyn naisen kertoman tarinan epäuskottavuus osoittaa, ettei jälkimmäiseen vaadita kovin paljon.  Mielenkiintoista on myös se, että nigerialaisia arvellaan olevan vuosituhannen loppuun mennessä noin 900 miljoonaa.

Siitä viisi prosenttia tekee 45 miljoonaa suomalaiseen oleskelulupaan oikeutettua. Sääliksi käy vuosisadan vaihteen suomalainen veronmaksaja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä
Irakilainen käväisi Suomessa
Rasistileiman julma seuraus?

17 kommenttia:

  1. Luitko sitä juttua? Ei käännyttämistä eatänyt homoseksuaalisuus vaan yksilölliset tekijät. Päätös pikemminkin tuki sitä, että homoseksuaalisuuteen vetoavat käännytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mutta avasi samalla tien, minkä kautta he pääsevät sisään.

      Poista
  2. Iso paha susi tarinat kurpitsavankkureineen kehittyy. Mitä epäloogisempi ja oudoin tarina niin sitä parempi mahdollisuus saada 7 oikein juhlapaikkalotossa ja ilmainen loppuelämä.
    Maaimassa on paljon homoille vaarallisia maita joten tehdäänkin Suomesta queer sakin maailmanlaajuinen turvapaikka.
    Kumma ilmiö on muuten sekin, että kun afgaanit ja irakilaiset juhlapaikanhakijat saavat riittävän monta hylsyä niin geelipäistä kuoriutuu kristittyjä homoja.
    Hävettä kun Suomalaiset edes viitsivät kuunnella tuollaista paskaa.

    VastaaPoista
  3. Nigerialaisnaisen tarina on epäuskottava. Jos olisi saanut hylyn, olisi vielä jäänyt ilmoitus kristityksi kääntymisestä.

    VastaaPoista
  4. Niinpä, Suomi alkaa olla suoranainen
    Broadway näille koko maailman teatteritaiteen maistereille.

    VastaaPoista
  5. "Siitä viisi prosenttia tekee 45 miljoonaa suomalaiseen oleskelulupaan oikeutettua. Sääliksi käy vuosisadan vaihteen suomalainen veronmaksaja."

    Vallankahvassa olevat Brysseliä kumartavat maanpetturit on vaihdettava suomalaisten etua ajaviin
    kansallismielisiin henkilöihin ennenkuin nuo suomenkansanviholliset ovat ehtineet vaihtaa kantasuomalaiset nigerialaisiin, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti.

    Näin Unkarin kansantahtoa kuunteleva hallitus:
    "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”",
    http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

    VastaaPoista
  6. ”Harvardin elitisti-sisäpiiriläinen myöntää, että Euroopan maiden muuntaminen monietniseksi on kokeilu.

    Yascha Mounk’ia, Saksassa syntynyttä (juutalaista) Harvardin eliitin sisäpiiriläsistä haastateltiin Saksan valtiollisessa televisiossa.

    Siihen, miksi ”pahat oikeistolaiset populistit” ovat vahvistumassa Saksassa ja Euroopassa, hän antaa 3 syytä ja joko tahallaan tai vahingossa myöntää: ”Yritämme historiallisesti ainutkertaista kokeilua: Monokulttuurisen yhteiskunnan muuntaminen monietniseksi.

    Mounk kuuluu pitkään luetteloon henkilöistä, jotka ovat kaikki myöntäneet, että väestön vaihto jatkuu Euroopassa ja eurooppalaisten perustamissa maissa. Barbara Specter, Gregor Gysi, Anetta
    Kahane, Noel Ignatiev – vain muutamia mainitaksemme – ovat kaikki ilmoittaneet avoimesti, että monikulttuurinen kokeilu jatkuu, joka tarkoittaa ”valkoisuuden päättymistä”. Tämä tarkoittaa, että ”pakolaiskriisiä” käytetään vain hyväksi, jotta Euroopan maat voidaan muuttaa monikulttuurisiksi.
    Ei ole kysymys auttamisesta, vaan muuntamisesta. Ei ole kysymys alhaisesta syntyvyydestä vaan muukalaistulvasta. Ei ole kysymys taloudellisista syistä vaan pelkästä monikulttuurisuuden kokeilusta.”
    https://redice.tv/red-ice-tv/harvard-elite-insider-admits-turning-european-countries-multi-ethnic-is-an-experiment

    Pidän ylläsanottua osatotuutena ja ”kokeilu”-sanaa harhaanjohtavana kaunisteluna ellei tietoisena valeena:

    ”Suomen tuhoamisohjelma”, http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    ”USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen”, http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html

    VastaaPoista
  7. EU-diktatuuri toteuttaa eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa Kalergi-suunnitelman mukaisesti:

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’",
    http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    "Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia",
    https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Expose the EU dictatorship and its police state",
      www.eutruth.org.uk

      Poista
  8. Väestönvaihtohan on täysi fakta. Se mikä ihmetyttää on se, että eikö siitä vastuussa olevat ymmärrä tai myönnä, että myös heidät jälkeläisineen vaihdetaan? Jotenkin paradoksaalista meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne myönnä ja se vain siksi, että he eivät ymmärrä. Eikös se joku historian hahmo sanonut jotensakin, että isä, anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät. No mie en anteeksiantoa heiile soisi, kyllä he tietävät mitä ovat tekemässä.
      t.Huru-ukko

      Poista
  9. Suomen Suomen Perusta -ajatuspaja on tänään perjantaina julkaissut Maahanmuuttokriitikon käsikirjan tekijöinään tiedetoimittaja Marko Hamilo ja toiminnanjohtaja, fm Simo Grönroos. Näyttää olevan asiallista tekstiä. Mutta eihän tässä maassa mikään saa pölkkypäiden päätä kääntymään. Terveisin Antisuvakki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs mestaupölkky:) Eikö siinä pää käänny kun se putoo? Huru-ukko

      Poista
  10. Se tietysti vaikuttaisi tehokkaasti, mutta ei nyt ruveta väkivaltaisiksi!
    Antisuvakki

    VastaaPoista
  11. Monelle vallankahvaan kiipineelle selkärangattomalle psykopaatille Brysselin lihapatojen tuoksu on vastustamaton.
    Ja sitä paitsi:

    "The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.

    The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. In time, that's slavery for all of us."

    Expose the EU dictatorship and its police state,
    www.eutruth.org.uk


    VastaaPoista
  12. Hetkinen! Miten hovioikeus voi olla niin rasistinen, että luulee jonkun edistyksellisen Afrikan maan syrjivän seksuaalisen suuntautumisen takia. Vain valkoinen heteromies voi syrjiä ja olla rasisti, ei edistyksellinen nigerialainen?

    Vai onko meille valehdeltu? Olisiko tullut aika heti korkki aukaista? Olisiko käynyt niin, että vihtaasi on kustu? Olisiko käynyt niin, että sinua on huijattu?

    VastaaPoista
  13. "...nigerialaisia arvellaan olevan vuosituhannen loppuun mennessä noin 900 miljoonaa." Veikkaan, että ei tule olemaan. Luonto hoitaa, ihmiset auttavat omalla tavallaan eli sotimalla. Ainoa huon asia on, että mukana tuhoutuu Eurooppa sellaisena kun sen aiemmin opimme tuntemaan (10-30 v sitten).

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!