torstai 28. heinäkuuta 2016

Sunniva Drake muuntelee irakilaista totuutta

Suomalainen kulttuurialan johtajana toimiva, aiemmin feminismistä ja naisten itsepuolustuskursseista tunnettu Sunniva Drake on saattanut julkisuuteen irakilaismiehen turvapaikkahakemukseen saaman päätöksen. Asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat.

Draken käsiinsä saaman turvapaikkapäätöksen mukaan irakilaismies olisi hakenut Suomesta turvapaikkaa, koska terroristijärjestö ISIS on uhannut tappaa hänet sekä räjäyttänyt hänen talonsa ja työpaikkansa.

Maahanmuuttoviraston mukaan se "hyväksyy Isisin tappouhkaukset sekä työpaikkasi ja talosi räjäytykset tosiseikkoina". Viraston mielestä talon räjäyttäminen ei kuitenkaan olisi mieheen kohdistuvaa vainoa, vaan "luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko".

ISIS olisi Migrin tekstin perusteella vaatinut mieheltä myös rahaa Irakissa sekä pitänyt tätä pidätettynä. Lisäksi häntä oli kidutettu ja uhkailtu.

Maahanmuuttoviraston mukaan ”kaikki laissa säädetyt edellytykset turvapaikan myöntämiselle täyttyvät kohdallasi”, mutta jättänyt kuitenkin sen myöntämättä, koska "uhkailujen ja väkivallantekojen syyt [eivät] ole olleet henkilökohtaisia, vaan niiden tarkoituksena on ollut ylläpitää yleistä pelotevaikutusta Isis-järjestöä kohtaan".

Lisäksi maahanmuuttovirasto on katsonut, että mies voi asettua Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin, vaikka ei voisikaan palata kotiseudulleen ISISin hallitsemaan Mosuliin. "Bagdadissa asuu paljon sunniarabeja ja kaupungissa on alueita, joilla sunniarabit voivat elää pääosin ilman oikeudenloukkauksien vaaraa. Olet nuori, työkykyinen ja perheetön mies, ja sunnalaisena arabina kuulut edellä mainituissa kaupunginosissa valtaväestöön".

Edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että maahanmuuttoviraston päätös on ollut täysin oikea. Miehellä ei ole ilmeistä kansainvälisen suojelun tarvetta. Sen sijaan hän ei voine asettua vanhalle kotipaikalleen ainakaan niin kauan, kun ISIS pystyy toimimaan siellä entiseen tapaan.

Oikea ratkaisu miehelle on siten muutto Bagdadiin tai muuhun maltillisten sunnimuslimien hallitsemaan kaupunkiin rakentamaan kotimaataan entistä vakaammaksi. Eikä missään tapauksessa jääminen Suomeen veronmaksajien ylläpidettäväksi.

* * *

Asian julkisuuteen tuonut Espoon kaupunginkirjaston aluejohtaja Sunniva Drake vakuuttaa, että teksti on aito turvapaikkapäätös, johon hän on saanut irakilaiselta julkaisuoikeuden. Hänen motiivinaan ulostulolle on nykyisen käytännön arvosteleminen.

Hänen omien sanojensa mukaan "monet ihmiset voidaan tuomita kuolemaan sen vuoksi. Kansanedustajat ovat tehneet päätöksen, vaikka eivät tiedä, mitä se tarkoittaa. Ihmiset joutuvat nyt palaamaan olosuhteisiin, joista he eivät tiedä. He eivät tiedä, tapetaanko heidät", hän sanoo.

Tähän on todettava, ettei Migri halua irakilaismiehen palaavan yhtään minnekään, vaan muuttamaan Suomen sijasta Bagdadiin. On myöskin äärimmäisen epätodennäköistä, että mies tuomittaisiin kuolemaan siellä.

Siten on selvää ja valitettavaa, että kulttuurijohtaja Drake käyttää irakilaisten asiaa ajaessaan keinona muunnellun totuuden levittämistä. Sellainen ei paranna oikeiden turvapaikanhakijoiden asemaa, mutta on omiaan vaikeuttamaan asiallista keskustelua suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, nostaa Sanoma-konserni tapauksen seuraavien päivien ykkösaiheeksi. Tässä tilanteessa ei voi kuin toivoa, että maamme demokraattiset päätöksentekijät pitävät päänsä kylmänä, eivätkä lähde tekemään tyhmyyksiä median paineen alla.

Tässä heitä auttanee se, että kansan ylivoimainen enemmistö on tiukan maahanmuuttopolitiikan kannalla. Tässä yhteydessä on myös muistettava, että Suomen mahdollisuus ottaa vastaan humanitaarisia maahanmuuttajia on rajallinen.

Siksi olisi vahinko, mikäli myönteisiä päätöksiä tehtäisiin sellaisten ihmisten kohdalla, joilla ei ole välitöntä henkilökohtaista vaaraa, koska myös todellisessa tarpeessa turvaa hakevia on enemmän kuin voidaan vastaanottaa. Siksi elintasopakolaisuudesta tulisi päästä eroon erityisesti nyt, kun samaisen lehden mukaan EU:n toimet näiden pysäyttämiseksi ovat olleet riittämättömiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajalasten hyväksikäyttö on loppumassa
Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä 

5 kommenttia:

  1. Jos kaikilla niin sanotuilla turvapaikanhakijoilla olisi henkilökohtainen konflikti ISISin kanssa, se merkitsisi että he tuovat sotatilan tänne joko mukanaan tai perässään.

    Tavallaan siis maan onni, ettei suurin osa turvapaikahakijoista ole turvapaikan tarvitsijoita.

    Jo shoppailevat turvapaikanhakijat muuttavat oman maamme turvattomaksi, kuten vuoden sisällä suunnilleen sata prosenttia nousseet rikostilastot kertovat.

    Sitten tietysti pitäisi yleisesti ottaen ymmärtää, etteivät täysin yhteensopimattomien kulttuurien kohtaamisongelmat ratkea yksilötasolla, tehtiinpä yksilötasolla millaisia päätöksiä tahansa. Tunnekuohut ja kohut yksittäistapausten ympärillä estävät näkemästä metsää puilta.

    Kulttuurit pitäisi vain suojella ja säästää toistensa tuhovaikutuksilta. Se ei olisi vain parasta kaikille, vaan se on eurooppalainen kohtalonkysymys.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, että Espoon kaupunginkirjaston aluejohtaja Sunniva Drakella on aikaa veronmaksajien kustantamilla työpäivinä hoidella moisia asioita? Näiden hoito ja toimittaminen ei kyllä varmaan kuulu hänen työn- eikä toimenkuvaansa.

    heppa

    VastaaPoista
  3. Migri on aikoinaan hylännyt Abdikadir Husseinin, Ibrahim Skhupollin ja Ramin Azimin karkotusesitykset. Seuraavaksi voitaisiin julkaista nuo ja migrin perustelut.

    En muuten muista, että Pakolaisneuvonta et al. olisi pitänyt samanlaista meteliä kun kaikki ukrainalaisten turvapaikkahakemukset hylättiin sisäisen paon mahdollisuuden perusteella vaikka sota se on sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakolaisneuvonta on vain yksi pakolaisbisneksen ilmenemismuodoista. Siksi heidän kannanottonsa tukevat aina tätä bisnestä. Ukrainalaiset olisivat olleet merkittävästi heikompia bisneksen "polttoaineita" kuin eräät muut tulijat.

      Poista
  4. Syvä huokaus. Noin kerran viikossa media ottaa esille jokun säälitapauksen tietämättä kyseisen henkilön todellisista taustoista yhtään mitään. Kyseisessä tapauksessa migrillä ei ole voinut olla mitään mahdollisuuksia tarkistaa sitä, onko hra x kotoisin Mosulista, onko räjäytetty talo hänen, onko hän sunni vai shiia, onko hän isisksen "ykköskohde" jne. Kaikki perustuu vain hänen omaan kertomukseensa. Hänen mukaansa tappouhkaus on kohdistunut myös hänen äitiinsä, joka on kuulemma ainoa lähiomainen. Siis hän on jättänyt äitinsä isisin tapettavaksi ja tullut n. 10 turvallisen maan kautta nimenomaan juuri Suomeen? migriin tämä satuilu ei mennyt läpi vaikka vähän perusteluissa olivat uskovinaan kun on niin tärkeää tuo kunnioituksen säilyttäminen. Saas nähdä miten sitten oikeudessa. Jos media voi painostaa oikeuslaitosta ja viranomaisia muuttamaan päätöksiään, niin auf Wiedersehen und heil. Historia, Animal Farm ja Catch 22 olisi jokaisen hyvä lukea.
    tira+

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!