torstai 13. huhtikuuta 2017

Onko väestöllä väliä?

Minulla on ystäviä ympäri maailmaa kuten muillakin tutkijoilla. Jotkut heistä asuvat Etelä-Afrikassa, jonka tutkimuksen taso on mustassa maanosassa poikkeuksellisen korkea. Toki lähinnä valkoihoisten, mutta myös joidenkin tummempihipiäisten, ihmisten takia.

Etelä-Afrikka oli minun lapsuudessani syrjitty ja halveksittu siellä harjoitetun apartheid-politiikan takia. Tuo politiikka loppui aikanaan ja maa sai johtajakseen poikkeuksellisen lahjakkaan mustan miehen eli Nelson Mandelan.

Muutos koski myös maan valkoista väestönosaa. Esimerkiksi hyvin tuntemani sikäläinen valkoihoinen tutkija julisti olevansa ylpeä kotimaastaan ja sen siirtymisestä mustaan valtaan.

Valitettavasti eteläafrikkalaiset ovat valinneet Mandelan jälkeen itselleen vähemmän kyvykkäitä johtajia. Niinpä maa on viime vuosina siirtynyt monin tavoin lähemmäs muuta Saharan eteläpuolista Afrikkaa. Siitä uutisoi tänä aamuna Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan "Etelä-Afrikan talouskasvu on hiipunut alle prosenttiin, työttömyysaste virallisestikin ampaissut lähelle 30 prosenttia, valuutta randin arvo syöksyy, hallitus kulkee kriisistä toiseen, valtapuolue Afrikan kansalliskongressi ANC on jakaantunut ja kansa protestoi... Standard & Poor’s ja Fitch... heikensivät Etelä-Afrikan luokituksen roskalainaluokkaan."

Itse ajattelin eteläafrikkalaisen ystäväni puhuessa ylpeydestään kotimaataan kohtaan, että tässähän tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus testata hypoteeisia, jonka mukaan valtion menestys ei ole etnis-kulttuurisista tekijöistä kiinni. Virallisen totuuden mukaanhan (varsinkin tuolloin) ajateltiin, että Afrikan surkeus johtuisi pelkästään valkoisen miehen imperialismista, ei itse väestöstä eikä sen kulttuurista.

Etelä-Afrikkaa imperialismi-selitys ei oikeastaan koske, sillä mustat vallanpitäjät saivat johdettavakseen kohtuullisesti toimivan ja vauraan maan ja valkoinen väestö jatkoi työtään maan hyväksi (kiitos Mandelan). Aluksi kaikki näyttikin hyvältä, sillä maan talous lähti vallanvaihdoksen jälkeen ripeään kasvuun.

Tämän aamun HS:n mukaan onnellinen ajanjakso on nyt ohi ja maa poliittis-taloudellisessa kriisissä. Lopputuloksena lienee korruptoituneen ja monin tavoin gepardihattudiktaattoreiden toimintatapoja jäljittelevän Jacob Zuman pitkän valtakauden päättyminen.

Zuman seuraaja ei ole vielä tiedossa. Ehdolla on epäilemättä sekä maan kannalta parempia että huonompia vaihtoehtoja. Jää myös nähtäväksi, miten nykyinen ANC-eliitti suotuu luopumaan eduistaan ja uusi hallinto pidättäytymään korruptiosta.

Elämme siis joskus vuosituhannen vaihteessa hahmottelemani hypoteesintestauksen kannalta mielenkiintoista ajanjaksoa. Jos hypoteesi pitää - eli ettei afrikkalainen väestö genetiikkoineen, ihonväreineen ja kulttuureineen, estä yhteiskunnan menestystä - voimme katsoa luottavaisen myös muutamien muiden hyviä aikoja elävien afrikkalaisvaltioiden tulevaisuuteen.  

Jos hypoteesi sen sijaan tulee falsifioiduksi, joudumme jatkossa miettimään mitä asialle tulisi tehdä. Mustan maanosan väestöräjähdys saavuttaa ennenäkemättömät mittaushteet seuraavina vuosikymmeninä ja - mikäli maanosa on tuomittu taloudellis-yhteiskunnalliseksi takapajulaksi - se ei voi olla näkymättä myös Euroopan rajoilla. Sillä puolestaan voi olla laajakantoiset seurauksen koko eurooppalaisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta.

On siis syytä toivoa, että Etelä-Afrikan väestö pystyy ratkomaan nykyiset ongelmansa ja valitsemaan itselleen aiempaa paremmat herrat ja onnistuu käynnistämään maansa talouskehityksen kohti parempia aikoja. Tätä tiedän myös minun tuntemieni maassa asuvien tiedemiesten ja -naisten toivovan.

Mikäli maa ajautuu sekasortoon ja pahimmillaan käänteiseen apartheidiin, heidän voi olla pakko jättää kotimaansa taakseen. Sama koskee myös muuta Etelä-Afrikan valkoista väestönosaa.

Valoisten eteläafrikkalaisten pako esimerkiksi Eurooppaan ei varmaankaan aiheuttaisi suuria ongelmia vastaanottavissa maissa, mutta olisi luultavasti tuhoisaa koko Etelä-Afrikan tieteellis-teknisen tulevaisuuden kannalta ja pudottaisi maan pysyvästi muiden mustan Afrikan kriisiyhteiskuntien joukkoon.

Se ei olisi kenenkään edun mukaista, mutta viittaisi vahvasti afrikkalaisen väestön kyvyttömyyteen rakentaa hyvinvoivaan yhteiskuntaa. Samaa viestiä voimme halutessamme lukea myös läntisen pallonpuoliskon ainoan afrikkalaisperäisen väestön asuttaman - ja köyhimmän - maan eli Haitin tilanteesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:


17 kommenttia:

  1. Jos kävisikin ilmi etteivät mustaihoiset afrikkalaiset kykenisi ylläpitämään kehittynyttä yhteiskuntaa... mitäs sitten tehtäisiin?

    Mustat ja arabit eivät olisikaan huono-osaisia koska valkoinen mies on sortanut heitä, vaan koska heillä ei ole riittävää älyllistä kapasiteettia. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, jonka mukaan toiset ihmispopulaatiot evoluutio olisi valikoinut yhden ympäristön ihmiset kehittämään älyään ja muodostamaan toimivia yhteiskuntia jäsentensä tueksi, toiset se olisi valikoinut käyttämään väkivaltaa ja/tai levittämään geenejään keinolla millä hyvänsä?

    Tämä tarkoittaisi käytännössä koko nykyisen ihmiskunnan tasa-arvoisuuteen ja rotujen olemattomuuteen pohjautuvan arvoliberaalin maailmankuvan romuttumista täydellisesti.

    Tämä veisi uskon siitä että nämä yhteiskunnat voisivat nousta omin voimin kunhan vain kaataisimme maihin tarpeeksi kehitysapua, ja lisäksi se poistaisi valkoisen miehen perisynnin.

    Uskon ja toivon että näin ei ole asia, ja ongelmat kumpuavat kouluttamattomuudesta, huonosta ravinnosta ja sisäsiittoisuudesta.

    Mutta mitä jos olen väärässä?

    VastaaPoista
  2. Tuhkakin hieman on seurannut Etelä-Afrikan tilannetta. Väkiluku on afrikan mantreella kasvussa, nuorisopullistuma on kjohtalinen. Vaikka tuottava väestö pysyisikin Etelä-Afrikassa, maahan voi kohdistua suuri maahanmuuttoaalto joka tulee rasittamaan sitä aivan kuten euroopassa. Joten katsoaan mihin suuntaa maan kehitys menee.

    Tuhka kyllä pelkää ettei kovin vakaaseen suuntaan olla menossa

    VastaaPoista
  3. Afrikassa on muitakin ikävän esimerkin valtioita kuten Zimbabwe, Sudan tai surullisen kuuluisa näinä päivinä - Etelä-Sudan. Toki siellä on muutamia paremmin pärjääviäkin maita.

    Tapahtuu aina se, että kouluttamattomat, matalamman elintason maiden ihmiset lähtevät kohti korkeamman elintason maita etsiessään itselleen parempia oloja.
    Näin se orastava kehitys joissakin Afrikan tai Lähi-idän maissa kaatuu väestömäärään ja väestöryhmien välisiin kahinoihin.

    Näin mikään näistä valtioista ei tule kehittymään siinä määrin mitä voidaan puhua länsimaista.

    Todellinen läpimurto kehityksessä voi onnistua vasta kun syntyvyys saadaan säännöstelyn piiriin tai ihmisten oma järki sen heille sanoisi mutta Afrikan ja Lähi-idän kohdalla en siihen usko.

    Niimpä Euroopassa tulisi pikaisesti ymmärtää ja toiminnassaan huomioida tämä Professorinkin mainitsema väestöräjähdys.

    Eivät ihmiset Afrikassa tai Lähi-idässä siihen lopu jos heitä rahdataan Libyasta Eurooppaan lottoamaan turvapaikkaa mutta ennen pitkää tuntemamme Eurooppa loppuu siihen.

    Entä auttaisiko se Afrikkaa ja Lähi-itää jos alkaisimmekin rahtaamaan Euroopasta sinne tätä meillä vähemmistönä olevaa suvaitsevaisten ihmisten joukkoa?
    Luulisi, että nämä Eurooppalaiset laatugeenit todellakin olisivat hyödyksi siellä.

    Ja suvaitsevaisten toivoma monikulttuurisuus alkaisi siellä heillekin tuottamaan sitä iloa mitä he kaipaavat.

    Me, jotka jäisimme Eurooppaan saattaisimme tietysti hieman hävitä siinä jos laatugeenejä täältä poistuisi mutta itse olisin sen riskin kyllä valmis ottamaan.

    VastaaPoista
  4. Mikähän tässä Iranin väestössä on vialla kun sieltäkin tungetaan Suomeen? Vai olisiko ollut alunperin Afganistanilaisten "nice try"?
    Miksei perhe tullut rehellisesti lentämällä Suomeen ja ammattitaitoisina ihmisinä alkanut etsiä työpaikkaa? Maksoivat nyt itsensä kipeiksi salakuljettajille...

    "Järjestäytynyt rikollisryhmä yritti järjestää nelihenkisen iranilaisperheen Venäjältä Suomeen."

    http://yle.fi/uutiset/3-9564158

    VastaaPoista
  5. Geeneistä puheenollen, niin johtuisiko järjestäytyneen yhteiskunnan ja vähemmän järjestäytyneen yhteiskunnan erot neandertaligeeneistä? Afrikassa alun perin asuvilla puuttuvat neandertaligeenit kokonaan. Esimerkiksi pohjoismaisessa populaatiossa neandertaligeenejä on 1%-4%. Ehkä neandertaligeeneillä on positiivinen vaikutus asioiden loogisessa hahmottelukyvyssä? Luin jostakin että neandertaligeenit vahvistavat immuunijärjestelmää ja väriskaalassa niillä on vahva rooli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin todennäköistä. Neanderthalilaiset elivät satoja tuhansia vuosia ympäristössä, jossa etukäteen suunnittelu ja asioihin varautuminen olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä, talven ollessa kylmä. Koska maa ei elättänyt suurta määrää neandethalilaisia, vihollinen oli talvi, eivät niinkään toiset heimot.

      Afrikassa taas pystyttiin elämään enemmän päivästä toiseen suunnittelematta tulevaisuutta sen enempää. Siellä evoluutiopaine oli pikemminkin aggression kasvattamisen suuntaan, jolloin vieraat heimot saatiin pidettyä kurissa ja heiltä kyettiin viemään ruoat ja naiset.

      Poista
    2. Toisaalta valintapaine suunnitelmallisuuden suuntaan on toiminut myös risteytymisen jälkeen. Eli se yksin riittäisi selitykseksi afrikkalaisten ja eurooppalaisten erolle tässä suhteessa. Näin siis mikäli tuollainen ero todella on olemassa geeneissämme.

      Poista
    3. Näissä kysymyksissä on eräs merkittävä, vaikeasti tutkittava tekijä: kulttuurin vaikutus yksilöiden käyttäytymiseen.

      Kaikkien eroavaisuuksien selittäminen pelkästään muutamalla prosentilla geenejä tuntuu hiukan arvelluttavalta. Ei tämä tietenkään ole mahdottonta, mutta tämä kysymys vaatii kyllä paljon enemmän tutkimusta.

      Poista
    4. Juuri näin. Asiat selviävät tutkimalla.

      Poista
  6. Olin Etelä-Afrikassa noin 15 vuotta sitten jonkin aikaa.
    Jo silloin oli selvästi nähtävissä, jotta päin vittua siellä mennään.

    Toki virallinen linja silloin vastasi nykyistä "Emme saa antaa pelolle valtaa" -tyyliä.

    VastaaPoista
  7. Afrikan maat ovat esimerkkejä siitä, millaisiksi vallassa olevatneekerit ovat järjestäneet olosuhteet. Eipä löydy kehuttavaa.

    VastaaPoista
  8. Eurooppa on on Afrikkalaisten "Eldoraado". Merkelin antaman mallin mukaan ollaan samassa jamassa jo 20 vuoden kuluttua. Kehitysapu ja muut hullutukset ovat aiheuttaneet afrikassa todellisen väestöräjähdyksen ja se tulee jatkumaan. Eräs kiinalainen kolleega sanoi aika hyvin afrikkalaista. " Jos annat heille jakoavai en, ensiksi ne maistavat sitä, toiseksi ne yrittävät paritella sen kanssa ja sitten ne myy sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tuon olisi pitänyt loppua niin, että paritteluyrityksen jälkeen ne alkavat leikkiä sillä, ja elleivät saa sitä rikki puolestapäivästä kahteentoista mennessä, ne hukkaavat sen?

      Poista
    2. Riippuu osakulttuurikokemuksista. Mutta todetaan nyt tässä kuitenkin, että afrikkalaisissa on eroja kuin viineissä. Esimerkiksi ibot näyttäisivät olevan varsin kyvykkäitä, mutta Nigerian hallinto ei ymmärrä hyödyntää sitä. In other words: Skin color is not an explanation.

      Poista
  9. Kyllähän sillä väestöllä on väliä. Hyviä neuvoja Afrikan ja Lähi-idän väestölle:

    Saksan Schäuble jyrähti muslimeille


    Saksan kristillisdeemokraattinen
    valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble
    on ottanut tiukasti kantaa maahan-
    muuttajien asenteeseen kotoutumisesta.

    Jos muslimitaustaiset maahanmuuttajat
    eivät halua hyväksyä eurooppalaista
    elämäntapaa, heidän on syytä ymmärtää
    hakeutua muualle, Schäuble sano.

    - Maahanmuuttajille, jotka eivät
    hyväksy eurooppalaista elämäntapaa,
    tulee kertoa, että "olet tehnyt väärän
    päätöksen".

    Islamilaisen lain mukaan on parempi
    elää muualla kuin Euroopassa, Schäuble
    sanoi Berliinissä.

    http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P131_01.html

    Uskaltaako joku suomalaisen poliittisen väestönosan henkilö tehdä vastaavan kannanoton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin pitäisi tehdä ja lisäksi varmistaa, että tulijat myös toimivat valintansa mukaisesti.

      Poista
  10. "Sisäministeri Risikko esittää pakolaiskiintiön nostamista"

    http://yle.fi/uutiset/3-9565793

    Vaalit ovat näemmä ohi.

    Edellisetkään ei ole kotiutuneet, maassa on satoja tuhansia oman maan kansalaisia työttömänä, leipäjonot kiemurtelee, valtio ottaa velkaa näiden tulijoiden hyysäämiseen jne.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!