maanantai 13. marraskuuta 2017

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

Helsingin Sanomat kertoi siitä kuinka Korkein hallinto-oikeus oli ratkaisuissaan päättänyt kumota maahanmuuttoviraston päätöksiä. Sen mukaan 13-vuotiaan irakilaispojan ja 17-vuotiaan marokkolaisen pikkurikollisen edun mukaista on saada jäädä Suomeen.

13-vuotiaan tapauksessa oleellista oli tuomareiden mukaan se, ettei häntä voitu luovuttaa suoraan vanhemmilleen vaan ainoastaan sedälle. 17-vuotias puolestaan olisi KHO:n mukaan ikänsä puolesta haavoittuvassa asemassa kotimaassaan.

Jäin tässä miettimään KHO:n perustetta eli lapsen etua. Minun nähdäkseni on nimittäin selvää, että käytännössä aivan jokaisen kehitysmaasta tulleen lapsen subjektiivinen etu on saada jäädä suomalaisen veronmaksajan elätettäväksi loppuiäkseen silloin, kun vaihtoehtona on hänen paluunsa alhaisen elintason kotimaahan.

Sen sijaan kehitysmaalaisten lasten jääminen maahamme ei ole sen enempää suomalaisten enemmistön tahto kuin taloudellinen tai mikään muukaan etu. Jäänkin suurella mielenkiinnolla odottamaan sellaista KHO:n ratkaisua, jossa tuomiota perustellaan kehitysmaalaisen edun lisäksi myös suomalaisten omalla tahdolla ja edulla. Vai eikö niillä ole maamme oikeuslaitoksen mielestä mitään väliä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Jälkeenjääneet maahanmuuttajalapset

11 kommenttia:

  1. Saadaan kyllä odotella aika pitkään. Noin yleisesti ottaen voidaan todeta että näissä haittamamu kysymyksissä en ole vielä havainnut missään minkäänlaista suomalaisten edun huomioon ottamista.

    VastaaPoista
  2. Jatkossa täytynee sitten myöntää lapsosille määräaikainen lupa ja täysi-ikäisinä hoitaa Suomen etu kuntoon.

    En halua tänne Ruotsin nykyisyyttä enkä tulevaisuutta!

    Muuten, ei ne Turun puukotuksen uhrit ole vieläkään kylmenneet kun ei tule kunnon pakkasia. Ja terveisiä kaikille marokkolaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esimerkki liittyen ylläolevaan

      http://oikeamedia.com/o1-46704

      Poista
  3. Porvoossa isä puukotti kolmivuotiaan lapsensa kuoliaaksi tänään. Tuttava oli kuullut viereistä koulua käyvältä pojaltaan, että puukottaja oli ulkonäöltään mamu.

    Jos Porvoon tapausta, jolla oli silminnäkijöitä, tutkitaan yhtä pitkään kuin Turun terrorimurhia, ei Porvoon murhaisän etnistä taustaa kerrota viikkoihin valtamediassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekijä oli nelikymppinen karibialla syntynyt Ranskan kansalainen.

      Poista
  4. Ulkomaiden lapset Suomessa?
    Kehitysmaalaisten lasten kouluttaminen ja Suomen koulutusleikkaukset sopivat mielestäni huonosti yhteen mutta sehän ei tietenkään ole KHO:n ongelma.

    Oma lapseni on luokassa, jossa on kaksi ählämiä. Toinen heistä on poika ja toinen tyttö.
    Olin seuraamassa koulussa kaksoistuntia. Olin paikalla noin 70min.
    Koko ajan edellä mainittu poika teki jotain älytöntä häiritäkseen tuntia.
    Hän sai touhuihinsa mukaan pari kolme kantasuomalaista poikaa ja tulos oli, että naisopettajan opetuksesta ei meinannut tulla mitään.
    Koko luokka kärsi.

    Mitä enemmän Suomeen otetaan ählämeitä, sen vähemmän on resursseja käytettävissä omiin lapsiimme ja oman kokemukseni mukaan opetus kärsii rajusti.
    Se näkyy tulevaisuuden tuloksissa, jos ei jo nyt kun puhutaan Pisa-tuloksista?

    Ei meidän koulutusjärjestelmämme velvollisuus ole kouluttaa ilmaiseksi kehitysmaalaisten lapsia.
    Voidaan tietysti kehitysapuna lähettää innokkaimmat suvaitsevaiset henkilöt opettajiksi kehitysmaihin - win-win tilanne!

    VastaaPoista
  5. Miksi ulkoministeriö edesauttaa turhaa maahanmuuttoa?
    Aikoinaan Soinin johdolla oltiin PS:ssä kriittisiä maahanmuuton suhteen.
    On tainnut ulkoministerillä takki kääntyä, taas kerran.

    Yle tänään
    https://yle.fi/uutiset/3-9923874

    Syyriaan jääneistä sukulaisista haastateltu toteaa:

    "– Kaikki on heillä hyvin, mutta vielä ei ole turvallista."

    Voiko enää ristiriitaisemmin valehdella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkkoja ollaan, ei Perussuomalaisissa oltu koskaan maahanmuuttokriittisiä Soinin johdolla. Soinille sopi oikein hyvin, että Halla-aho & kumppanit keräsivät maahanmuuttokriittisten äänet Jytkyyn ja Jatkojytkyyn, mutta ei hänellä ollut koskaan aikomustakaan lunastaa äänestäjille annettuja lupauksia.

      Eikä Soini sellaisia ollut koskaan antanutkaan. Päinvastoin hän sanoi monta kertaa aivan suoraan, ettei pidä maahanmuuttoa millään tavalla merkittävänä asiana, antaen asiasta suoraa palautetta myös halla-aholaisille:
      "Eikö teillä tosiaan ole mitään muuta mielessä kuin tuo maahanmuutto!?"

      Niinpä. Talon nurkassa kytee. Eräs asukkaista huomaa sen ja varoittaa asiasta, mutta talon isäntä vain kääntää kylkeään. Muutkin asukkaat huomaavat etenevän palon ja alkavat vaatia toimepiteitä sen sammuttamiskesi, ennen kuin koko talo on liekeissä.

      Isäntä vain ärähtää:
      "Eikö teillä ole mitään muuta mielessä kuin joku talon nurkan palo?!"

      No, isäntähän on ilmeisesti aikeissa muuttaa muualle jo ensi kesänä, joten mitäpä hän todellakaan talonsa palamisesta...

      Poista
  6. Suomen toivot. Jos olette heidän vanhempiaan, lähettäkää heidät opiskelemaan ulkomaille, ei kuitenkaan Eurooppaan. Uusi-Seelanti?, Australia?, Singapore? Kiina? Edes geenipohja säilyy tasollaan.
    Pelkkä menolippu.

    VastaaPoista
  7. Aina kun uutimissa on juttua korkeimmista oikeuksista, niin tulee mieleen taannoinen kohina Puolan korkeimmasta oikeudesta, josta haluttiin siivota pois vanhat kommarit ja näiden nepotistiset viranhaltijajälkeläiset, oikeuksilla kun oli ja on ilmesesti edelleen oikeus itse täydentää itseään, joten vinoutumaahan siitä syntyy. No, Suomessa on samankaltainen systeemi. Vaikka tasavallan presidentti nimittää korkeimpien oikeuksien jäsenet, niin jäsenen valinta tehdään oikeuksien sisällä, joten menee vuosia ennen kuin demla-saasta on siivottu, vaikka Suomeen tulisi oikeistovalta, siis todellinen, seuraavissa vaaleissa.

    Muuten olen sitä mieltä, että KKO ja KHO tulisi yhdistää.

    VastaaPoista
  8. Kati Sinenmaan blogissa on mainio kommentti liittyen proffan blogiin
    http://sinenmaa.blogspot.fi/2017/11/yksi-tunti-suvaitsevaisuutta-suomessa.html

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!